Vuoden ensimmäinen viro.nyt on ilmestynyt!

Vuoden 2022 ensimäinen viro.nyt on ilmestynyt!

Tällä kertaa lehdessä on rutkasti Tarttoa, sillä Tampereen ja Tarton ystävyyskaupunkisuhteet täyttävät tänä vuonna 30 vuotta. Samoin juhlavuottaan viettää Tartossa sijaitseva 25-vuotias Tampere-maja. Viron kirjastojen teemavuoden avaa Elsa Mensalon artikkeli, jonka senkin aihe, Suomen Viron-instituutin kirjasto, sijaitsee Tartossa.

viro.nytissä aina vahvasti esillä oleva kirjallisuus näkyy sekin vuoden ensimmäisessä lehdessä mukavasti. SVYL-Verkkopuodin uutuuksien lisäksi haastattelussa ovat vironsuomalainen kirjailija J. K. Tamminen sekä kuvittaja Ulla Saar. Esittelyssä on myös SVYL:n äänikirjasarja, jonka toinen teos, Missio Viro, on juuri julkaistu täällä.

Mukavia lukuhetkiä näiden ja kaikkien muiden artikkelien parissa!

Verkossa viro.nytin voi lukea täältä.

viro.nyt-lehden 1-2022 kansikuva