SVYL 30 -aikajana – vuodet 1988-2000

Kuvassa keskellä VYL:n toinen puheenjohtaja vuosina 1993-1998, Kalervo Hovi. Kulle Raigin kuva-arkisto.

Ensimmäiset kymmenen vuotta toimintaa 1988-2000

Vuosien 1988-2000 aikana rakennettiin pohja Suomen Viro-yhdistysten liiton syntymiselle ja 15.2.1991 kirjoitettiin liiton perustuskirja.

Silloinen VYL toimi aktiivisesti virolais-suomalaisen keskustelun keskiössä, järjestämällä vuosittain lukuisia seminaareja, keskusteluita ja kohtaamisia, ollen tiiviissä yhteydessä muun muassa eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa. Suomessa vieraili VYL:n toimesta kymmeniä virolaispuhujia politiikoista kirjailijoihin, paikalliseurojen kanssa järjestettiin näyttelyitä ja tapahtumia yhteistyössä ja aktiivisesti vierailtiin Virossa muun muassa Suomen itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa. Olipa VYL:llä tuohon aikaan tovin oma toimistokin Tallinnassa. VYL osallistui lisäksi Viro-julkaisujen tuottamiseen ja hetken aikaa ilmestyi myös oma VYL-uutiset -lehtinen. Ensimmäisten kymmenen vuoden aikana lanseerattiin myös Sillanrakentaja-palkinto ja SVYL:n ansiomerkki ja siihen kuulunut kunniakirja.

Viro-yhdistysten liiton varapuheenjohtaja vuosina 1991-1993 toiminut ja Viro-asioiden aktiivinen edistäjä ja historioitsija Jari P. Havia kommentoi SVYL:n ensimmäisiä vuosia:

“Helmikuussa 1991, VYL:n ensimmäisen vuosikokouksen aikoihin ei oikein tiedetty, miten poliittinen kehitys Virossa etenisi. Toivottiin parasta ja pelättiin pahinta. Aika oli varsin pelottavaakin. Itsenäisyyden palautuminen alkoi muuttaa Viro-seurojen toimintaa. Monet aktivistit passivoituivat, kun vapaustaistelun vuodet olivat takanapäin. Useiden seurojen toiminta suuntautui keräys- ja avustustyöhön. 1990-luvun lopulla Viro-seurojen jäseninä alkoi olla aika erilaista joukkoa kuin vuosikymmenen alussa.”

Liiton johto ja vetäjät vuosina 1988-2000

Puheenjohtajat
Petri Juuti, 1991-1993, tutkija, Tampere
Kalervo Hovi, 1993-1998, professori, Turku
Pekka Lilja, 1999 ->, professori, Jyväskylä

Varapuheenjohtajat
Veikko Aalo, 1991-1994, teknikko, Pori
Jari P. Havia, 1991-1993, pääsihteeri, Vantaa
Harri Päiväsaari, 1994-1995, HUK, Tampere
Liisa Löyttyniemi, 1995-, luokanopettaja, Tampere
Matti Niiranen, 1996-1999, toimittaja, Helsinki
Matti Lukkari, 2000-, eversti, Helsinki

Pääsihteerit
Harri Päiväsaari, 1992-1993
Petri Juuti, 1994-1997
Risto Teinonen, 1997-1998
Vesa Häkkinen, 1998-1999
Kulle Raig, 1999 ->

Kulttuuri- ja projektisihteerit
Risto Teinonen, 1996
Milla Koski, 1999-2000
Sanna Immanen, 2000 ->

SVYL 30 vuotta!
1988
5.8.1988 Suomi-Viro-seura perustetaan
Seuran perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja on Ilkka Valtakari. Seuran syyskokouksessa 21.11. Helsingissä Tapiolan tiloissa Autotalossa tuodaan ensimmäisen kerran esiin ajatus Viro-seurojen liitosta. Kokouksessa Suomalaisuuden liiton pääsihteeri Jari P. Havia arvioi, ”että v. 1989 aikana syntyy Suomi-Viro-seuroja sellainen määrä, että on tarve muodostaa Suomi-Viro-seurojen liitto”. Maaliskuussa 1989 ensimmäisessä vuosikokouksessa Uudella ylioppilastalossa hyväksytään kunnianhimoinen tavoiteohjelma: viron kielen opetus tulee aloittaa suomalaisissa kouluissa, viisumipakko poistaa Suomen ja Viron väliltä ja aloittaa lentoliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä. Seura korostaa myös Helsinki-Tallinna kaksoiskaupungin infrastruktuurin rakentamisen tarpeellisuutta.
Rahakeräys virolaisen kulttuurin tukemiseksi

Marraskuussa 1988 Viron kirjailijaliiton varapuheenjohtaja Jaak Jõerüüt ja kansainvälisten asioiden sihteeri Ülo Tuulik tapaavat Suomalaisuuden liiton toimistolla puheenjohtaja Erkki Pihkalan ja pääsihteeri Jari P. Havian. Virolaiset vieraat esittävät toivomuksen rahakeräyksestä virolaisen kulttuurin tukemiseksi. Suomalaisuuden liitto hakee Uudenmaan lääninhallitukselta rahankeräyslupaa joulukuussa.

1989
Viro-keräys aloitetaan 1.2.1989

Viro-keräys julkistetaan SKS:n juhlasalissa ja paikalla ovat Virosta kirjailijat Jaan Kaplinski ja Lennart Meri. Keräyksen järjestäjinä toimivat Suomalaisuuden liitto, Friedebert Tuglas -seura ja Svenska Finland Folkting. Keräystoimikunnan ensimmäisenä puheenjohtajana on dosentti Seppo Zetterberg. Keräyksen myötä tulee monia yhteydenottoja Viro-asioiden tiimoilta ja luodaan uusia kontakteja yksityisiin suomalaisiin. Uusia Viro-seuroja syntyy, esimerkiksi Porin seudun Suomi-Viro-seura.

24.2. Suomi-Viro-seura aloittaa Viron itsenäisyyspäivän juhlien vieton Helsingissä

Ohjelmassa on tähän päivään asti jatkunut seppeleen laskun Vanhankirkon puistossa Viron vapaussodassa kaatuneiden suomalaisten vapaaehtoisten haudalla, iltatilaisuus Suomalaisella Klubilla ja vuodesta 1991 alkaen seppelten lasku Suomen jatkosodassa kaatuneiden virolaisten vapaaehtoisten muistomerkillä Malmin hautausmaalla.

Liiton nykyinen jäsenseura Tampere-Tartto-seura perustetaan
Liiton nykyinen jäsenseura Tampere-Tartto-seura perustetaan

Tampere-Tartto-seura perustetaan 1.3.1989. Kokouksen avaa koolle kutsuja Petri Juuti, josta tulee myös kokouksen puheenjohtaja. Tampere-Tartto-seuran suurimpia tapahtumia on vuosittain lokakuussa Tampereella järjestettävät Viro-viikot.
Lue lisää seuran toiminnasta heidän Facebook-sivuiltaan.

26.8.1989 Viro-yhdistysten neuvottelukokous hotelli Hospizissa Helsingissä

Kokouksen johtajana toimii Seppo Zetterberg, sihteerinä Jari P. Havia. Paikalla on edustettuna kymmenen eri tahoa: Friedebert Tuglas -seura, Lapuan Suomi-Viro -seura, Porin seudun Suomi-Viro-seura, Seinäjoen Suomi-Viro-seura, SN-seuran Eesti-jaosto, Suomalaisuuden liitto, Suomi-Viro-seura, Tampere-Tartto-seura, Viro-keräys ja Viron muinaismuistoyhdistyksen tuki. Lisäksi paikalla on Viron radion toimittaja Andres Jõesaar.

Kokous asettaa työryhmän pohtimaan ”Viro-työtä tekevien yhdistysten tulevia yhteistyömahdollisuuksia”. Työryhmään kuuluvat Jari P. Havia, Esko Hautala, Petri Juuti ja Eva Lille.

 

Liiton jäsenseura Valkeakosken Suomi-Viro -seura perustetaan
Liiton jäsenseura Valkeakosken Suomi-Viro -seura perustetaan

Olli Vuorinen, Eliina Aittola ja Juha Sihvonen kutsuivat Valkeakosken Suomi-Viro -seuran perustavan kokouksen koolle joulukuun 4. päivänä 1989. Valkeakosken Seudun Suomi-Viro Seura ry:n tarkoituksena on ollut perustamisesta lähtien vaalia ja edistää virolaista kulttuuria ja viron kieltä sekä lisätä Suomen ja Viron maiden ja kansojen välistä kulttuurityötä ja kanssakäymistä. Kyseessä on nimenomaan tavallisten ihmisten kulttuurityö.


Kuvassa Olli Vuorinen, Eliina Aittola ja Juha Sihvonen.

10.12.1989 Työryhmä kokoontuu Tampereella

Eva Lillen varamiehenä paikalla on Tapio Mäkeläinen. Kokoontumisen jälkeen työryhmä suosittelee yksimielisesti yhteisen neuvottelukunnan perustamista Viro-asioiden yhteistä ajamista varten.

1990
13.1.1990 pidetään toinen Viro-yhdistysten neuvottelukokous Helsingissä

Paikalla on edellisten tahojen lisäksi myös mm. Baltian kansarintamien tuki. Työryhmän ehdotus neuvottelukunnan perustamisesta hyväksytään yhteistyön muodoksi.

27.2.1990 Viron Kulttuurirahasto Suomessa eli Viro-säätiö, perustetaan
20.4.1990 järjestetään Viro-yhdistysten neuvottelukunnan kokoontuminen

Seurat lähettävät edustajansa kokoontumiseen. Työryhmä Tapio Mäkeläinen, Timo Hanhivaara ja Jari P. Havia perustetaan selvittämään tulevan yhteistyön käytäntöjä. Kesällä ja syksyllä 1990 keskustelut Viro-seurojen organisoitumisesta jatkuvat.

1991
21.1.1990 postitetaan kutsut Viro-yhdistysten liiton ensimmäiseen vuosikokoukseen

Kirje alkaa seuraavanlaisesti:

Viime päivien traagiset tapahtumat Baltian maissa ovat sykähdyttäneet koko Suomen kansaa. Tällä hetkellä veljiemme virolaisten sekä lähinaapureittemme latvialaisten ja liettualaisten yllä leijuvat synkät pilvet. Baltian kansojen kohtalo on jälleen kerran vaakalaudalla”.

15.2.1991 Viro-yhdistysten liitto perustetaan Helsingissä
SVYL:n logo, jonka linkki ohjaa sivulle https://www.svyl.fi/suomen-viro-yhdistysten-liitto-svyl/

Viro-yhdistysten liiton perustamissopimus allekirjoitetaan Helsingissä. Liiton perustajajäsenet ovat Suomi-Viro-seura, Tampere-Tartto-seura ja Porin seudun Suomi-Viro-seura. Perustamissopimuksen allekirjoittivat Olev Künnap, Petri Juuti ja Veikko Aalo.

24.2.1991 pidetään VYL:n ensimmäinen vuosikokous ravintola Vanhassa Kellarissa

Ensimmäisenä liiton puheenjohtajana toimii tamperelainen tutkija Petri Juuti, varapuheenjohtajaksi valitaan Veikko Aalo Porista ja filosofian maisteri Jari P. Havia vantaalta.

Liiton vuosikokouksen julkilausumassa esitetään Baltian maiden ottamista mukaan pohjoismaiseen yhteistyöhön ja Pohjoismaiden neuvostoon, vaaditaan virolaisten viisumipalvelujen parantamista Tallinnassa ja kiirehditään Viron tiedotustoimiston perustamista Helsinkiin.

Huhtikuussa pidetään Pärnussa Suomi-Viro-seuran järjestämä Viron, Suomen, Latvian ja Liettuan ystävyys- ja heimoseurojen tapaaminen

VYL:n organisoimana kohdataan seuraavan kerran Aulangolla vuonna 1992 ja viimeisen kerran toukokuussa 1995 Liettuassa.

VYL:n vierailu Virossa
VYL:n vierailu Virossa

26. huhtikuuta muun muassa VYL:n puheenjohtaja Petri Juuti sekä varapuheenjohtajat Veikko Aalo ja Jari P. Havia vierailevat Virossa. He tapaavat muun muassa Viron korkeimman neuvoston puheenjohtaja (eli Neuvosto-Viron presidentti) Arnold Rüütelin Kadriorgin linnassa.
Kuvassa edessä selin Petri Juuti, Enn Kreem ja Jussi Pajunen. Kuva: Vesa Keinonen.

Keväällä 1991 VYL lähettää Suomen eduskuntavaalien jälkeen puolueiden puheenjohtajille kirjeen

Kirjeessä esitetään muun muassa hallitukseen Baltia-asioista vastaavaa ministeriä, kehitysyhteistyömäärärahojen kaltaista avustusjärjestelmää Suomen lähialueita varten ja ympäristöinvestointien voimakasta tukemista. Esille nostetaan myös kysymys mahdollisesta valtionavustuksesta VYL:lle.

Seminaarit ja vierailut

VYL:n toimesta Suomessa vierailee eri Viro-seuroissa ja muiden järjestäjien tilaisuuksissa lukuisia virolaisia alustajia ja esitelmöitsijöitä, muun muassa päätoimittaja Sirje Endre, kulttuuriministeriön kansainvälisten asioiden päällikkö Madis Järv, kansanedustaja Jaak Jõerüüt ja kirjailija Viivi Luik. Vierailut jatkuvat aktiivisesti tulevina vuosina.

Suomen-poikien muistomerkin paljastustilaisuus Luumäellä 18.8.1991.
Suomen-poikien muistomerkin paljastustilaisuus Luumäellä 18.8.1991.

Seuraavana päivänä maailma havahtui uuteen todellisuuteen. Tilaisuudessa läsnä ollut ulkoministeri Lennart Meri jäi viikoksi suomeen hoitamaan Viron asioita.
Kuva: Kulle Raigin arkisto.

20.8.1991 Viron uudelleenitsenäistymisen päivä
20.8.1991 Viron uudelleenitsenäistymisen päivä

Mariankadulla Tuglas-seuran tiloissa järjestettiin lehdistötilaisuus. Kuvassa mm. Kulle Raig ja Lennart Meri.

Julkaisuja: Pro Estonia, Viro-vuosikirja ja Naapurimme Viro

Marraskuussa ilmestyy ensimmäinen Viro-vuosikirja 1992. Liitto julkaisee Pro Estonia -lehteä yhdessä Tampere-Tartto-seuran kanssa ja Viro-vuosikirjan Suomalaisuuden liiton kanssa. Suomalaisuuden liiton lehden Suomen Mielen ja Pro-Estonian yhteisnumero ”Naapurimme Viro” julkaistaan.

Viron kongressin henkilötodistusten jakaminen

21.8. Viron kongressin henkilötodistusten (isikutunnistus) ensimmäiset kappaleet jaetaan Pärnun Raatihuoneella Viron vapaussodan neljälle veteraanille. Juhlavan tilaisuuden kansainväliset vieraat ovat Estonian American National Councilin K. Jaak Roosaare ja VYL:n varapuheenjohtaja Jari P. Havia.

Syyskuussa 1991 VYL avaa oman toimiston

Toimisto avataan Suomalaisuuden liiton omistamaan kaksioon osoitteessa Aurorankatu 7 A 2. VYL:n ensimmäinen toimihenkilö oli osa-aikainen pääsihteeri Harri Päiväsaari.

Viro myöntää ensimmäisen sodanjälkeisen viisumin 5.9.1991
Viro myöntää ensimmäisen sodanjälkeisen viisumin 5.9.1991

Kuva: Kulle Raigin arkisto.

Perusavustus vuodelle 1992

Marraskuussa 1991 liitolle myönnetään vuodelle 1992 perusavustusta 220 000 markkaa ja projektiavustusta 50 000 markkaa.

Liiton jäsenseura Suomen-poikien perinneyhdistys perustetaan
Liiton jäsenseura Suomen-poikien perinneyhdistys perustetaan

Suomen puolustusvoimissa 1939-1944 palvelleiden vapaaehtoisten virolaisten perinneyhdistys perustetaan JR 200 Kiltana 14.11.1991. Nimi muutetaan Suomen-poikien perinneyhdistys ry:ksi  21.2.1996.
Tutustu seuran toimintaan: www.suomenpojat.fi


Kuva seuran kesäretkeltä vuodelta 2019.

1992
Liiton jäsenseura Helsinki-Tallinna-seura perustetaan

Helsinki-Tallinna-seura ry. perustetaan 21.1.1992. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää Helsingin ja Tallinnan kaupunkien henkilöstöjen yhteistoimintaa. Kaksoiskaupunki ja junatunnelin saaminen kaupunkien välille oli myös voimakkaasti esillä toiminnassa. Tallinnan kaupungin henkilöstö perustaa vuonna 1993 vastaavanlaisen Tallinn-Helsingi Sõprusklubin ajamaan näitä asioita.

Valokuvia toiminnasta löytyy seuran kotisivuilta: hetas.wordpress.com


Kuvat: Helsinki-Tallinna-seura Sõprusklubin 15-vuotisjuhlassa Tallinnassa 28.3.2008. Toisessa kuvassa seuran saama kunniakirja.

Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen alkaa Suomenlahden yli aktiivinen kulttuurivaihto

Liiton lähimmät kumppanit Virossa ovat Viro-Suomi-seura, Tarton Suomi-seura, Pärnun Suomi-seura, Inkerinsuomalaisten liitto ja Tarton inkerinsuomalaisten seura, Viron parlamentin Suomi-ystävyysryhmä sekä Viron komitea.

22.–24.2. Viron tasavallan 74. itsenäisyyspäivää juhlitaan Helsingissä poikkeuksellisesti kolmena päivänä

Lauantaina 22.2. pidetään Viron tasavallan itsenäisyyspäivän juhla Ressun koululla. Juhlapuheen pitää Viron tasavallan korkeimman neuvoston puhemies Ülo Nugis ja tervehdykset esittävät opetusministeri Riitta Uosukainen ja Viron korkeimman neuvoston Suomi-ystävyysryhmän puheenjohtaja Jaak Jõerüüt.

VYL perustaa 1991 toimikunnan New Yorkissa kesällä 1992 järjestettäville kuudensille yleismaailmallisille virolaisten päiville

ESTO-päivät kokoavat yhteen kaikkialla maailmassa asuvia virolaisia vaalimaan virolaisuutta ja viron kieltä.

Lennart Meri suurlähettilääksi Suomeen
Lennart Meri suurlähettilääksi Suomeen

Kuva valtuuskirjan luovutuksesta 23.4.1992.
Kuva: Kulle Raigin arkisto.

Järjestetään useita seminaareja ja tapahtumia, joissa vierailee kiinnostavia virolaisia

Muun muassa
25. huhtikuuta järjestetään Turussa yhteistyössä Turun seudun Viro-seuran kanssa Virolais-suomalainen kulttuuriseminaari. Seminaarissa esiintyvät mm. kirjailija Maimu Berg, dosentti Reet Kaasik Tarton yliopistolta, taiteilija Epp-Maria Kokamägi ja kirjailija Jukka Parkkinen.
10. lokakuuta pidetään Heimotyö eilen – tänään -seminaari Helsingissä yhdessä Suomalaisuuden liiton kanssa. Pääpuhujana toimii kansanedustaja Andres Heinapuu.

Kirjailija Viivi Luikin aputiedustelu Viron päivitetyn aapisen rahoituksen hankintaan
Kirjailija Viivi Luikin aputiedustelu Viron päivitetyn aapisen rahoituksen hankintaan

Perustetaan aapiskeräystoimikunta, jonka puheenjohtajaksi valitaan kansanedustaja Kaarina Dromberg ja projektin vetäjiksi Jari P. Havia ja VYL:n Harri Päiväsaari. Varoja aapisten painamiseen kerätään VYL:n keräysluvalla vuosina 1992-1995 yhteensä 308 604 markkaa. Aapisia painetaan ja viedään Viroon kaikkineen 53 505 kappaletta.

VYL:llä on edustus Virossa vuosina 1992-1995

Toimisto sijaitsee Tallinnassa E-S Pressin toimitiloissa (Toompuiestee 30). Avajaisia vietetään näyttävästi elokuussa 1992.

Syys-lokakuussa 1992 järjestetään Pirkanmaan Viro-viikko

Tapahtuma tehdään yhteistyössä Tampere-Tartto-seuran ja Pro Estonia -lehden kanssa.

1993
Helmikuussa 1993 liitto teettää Taloustutkimuksella gallupkyselyn Viron ja Suomen suhteista
Viro 75 -juhlia vietetään VYL:n toimesta näyttävin menoin

Pääpuhujana Helsingin juhlassa on Viron pääministeri Mart Laar.
Huhtikuussa 1993 Viro 75 -juhlakirja julkaistaan. Edelleen tärkeänä teoksena pidetty kirja on Enn Kreemin ja Harri Päiväsaaren toimittama.

Seminaareja ja esitelmiä

Tilaisuuksissa vierailevat muun muassa historianturkija Paavo Palk, kansanedustaja Tiit Sinisaar, Viron hallituksen Narvan-erikoisedustaja Indrek Tarand ja elokuvaohjaaja Hardi Volmer.

Huhtikuussa vietetään Suomalais-virolaista ympäristöiltaa Helsingin yliopistossa. Tilaisuuteen osallistuvat maiden ympäristöministerit Sirpa Pietikäinen ja Andres Tarand.
Syyskuussa järjestetään Suomalais-virolainen talousseminaari yhteistyössä Pro Estonia -lehden kanssa Helsingissä.

Viron vaakunat-näyttely hotelli Tornissa Helsingissä

Näyttelyn ovat koonneet Priit Herodes ja Kari K. Laurila ja se kiertää tulevina vuosina ympäri Suomea.

Virolais-suomalaiset kesäpäivät Pühajärvellä

Yhteistyössä Tarton Suomi-yhdistyksen kanssa.

VYL ja Suomalais-Eestiläinen Kauppayhdistys perustavat Sillanrakentaja-palkinnon

Ensimmäinen palkinto luovutetaan Viron radion suomenkieliselle toimitukselle Soome Saade. VYL:n vpj Veikko Aalon aloitteesta syntynyt palkinto tuo liitolle myönteistä julkisuutta 1990-luvulla, erityisesti Virossa.

1994
Liiton jäsenseura Varsinais-Suomen Viro-keskus perustetaan
Liiton jäsenseura Varsinais-Suomen Viro-keskus perustetaan

Markku Lehtonen kertoo Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n alkutaipaleesta:
”Ulkopuolisesta virikkeestä, jonka antoi Tuglas-seuran kulttuurisihteeri Tapio Mäkeläinen v. 1993, aloin Sirje Kiinin kanssa suunnitella mm. Viroon liittyvän yleisöpalvelupisteen avaamista Turussa. Mukaan tulivat pian useat muut varsinaissuomalaiset Viro-aktiivit. Toiminta johti Varsinais-Suomen Viro-keskuksen perustamiseen helmikuussa 1994. Jo paljon ennen juhlallisia avajaisia, jotka pidettiin 20.2.1994, teimme “raakaa työtä“ pyytämällä Juseliuksen talon kolmannen kerroksen toimistoomme, Uudenmaankatu 1, Turun kaupunginvarastolta konttorikalusteita, Turun kaupunginkirjaston varastolta saimme kirjahyllyjä ja taisipa ensimmäinen mikrotietokonekin olla Turun kaupungin ATK-osaston peruja…”
(Teoksesta Varsinais-Suomi ja Viro, 2015)


Kuva: Markku Lehtonen pitämässä avajaispuhetta 20.2.1994. Lehtonen toimi Varsinais-Suomen Viro-keskus ry:n puheenjohtajana vuosina 1994 – 2001.

Viron itsenäisyyspäivän pääjuhlassa Helsingissä puhuu Viron taideteollisen korkeakoulun rehtori Jaak Kangilaski

Puhumassa lisäksi kansanedustaja Tiit Sinissaar, Fenno-Ugria-säätiön toiminnanjohtaja Jaak Prozes, Viron kirjailijaliiton sihteeri Ülo Tuulik ja professori Kalervo Hovi.

Järj. SVYL, Tuglas-seura, Viro-instituutti ja muut Viro-tahot.

Virolais-suomalaiset kesäpäivät

Järjestetään Pärnussa kesäkuussa 1994 yhteistyössä Pärnun Suomi-yhdistyksen kanssa. Matkan aikana osallistutaan myös Inkerinsuomalaisten laulujuhlille.

31.8. Puna-armeija pois Virosta -ilta Suomalaisella Klubilla
31.8. Puna-armeija pois Virosta -ilta Suomalaisella Klubilla

Tilaisuudessa puhuvat mm. suurlähettiläs Jaak Jõeruut ja eversti Matti Lukkari.

Kuvassa Jaak Jõerüütista tulee suurlähettiläs 12.2.1993. Kuva: Kulle Raigin arkisto.

Syyskuussa 1994 Viro-toimijoiden Viro-neuvottelupäivä Kangasalla
22.9.1994 – Viro ja EU -teematilaisuus yhdessä Suomi-Viro-seuran kanssa.

Puhujina Viron parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Vello Saatpalu ja ulkoministeriön kauppapoliittisen osaston päällikkö Priit Pallum.

Sillanrakentaja-palkinto luovutetaan Paulig Oy:lle Tallinnassa
1995
Seminaari Kansanvalta Virossa – Viron puolueet

Tilaisuus järjestetään eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa.

Helmikuussa 1995 Viron itsenäisyyspäivää juhlitaan 12 paikkakunnalla

Päätapahtuma järjestetään Helsingissä.

Liiton jäsenseura Olutsilta – Õllesild perustetaan
Liiton jäsenseura Olutsilta – Õllesild perustetaan
Olutsilta – Õllesild perustetaan Suomalaisella Klubilla Viron itsenäisyyspäivänä 24.2.1995.
Mukana 20 hengen perustajajoukossa on Viro-aktiiveja, kulttuurinystäviä ja olutharrastajia.  Nykyisin Olutsilta on noin 300 jäsenen aktiivinen yhdistys, joka kokoontuu kuukausittain kolmella paikkakunnalla sekä järjestää jäsenilleen matkoja ja kymmenittäin muita tapahtumia läpi vuoden. Pääosa Olutsillan toiminnasta on avointa myös jäsenistön ulkopuolisille henkilöille.
Tutustu toimintaan:
www.olutsilta.fi
VYL organisoi jälleen kymmeniä puhujia ja esiintyjiä jäsenseurojen tilaisuuksiin ympäri Suomea.

Puhujina mm. kansanedustajat Marju Lauristin, Karin Jaani ja Mart Laar, professori Arno Kirt, toimittaja Imbi Paju, Viron suurlähetystön kulttuuri- ja lehdistösihteeri Merle Pajula, Suomen Viron-instituutin johtaja Seppo Zetterberg, Viron Suomen-instituutin johtaja Kulle Raig. Lisäksi liiton jäsenjärjestöjä kiertää asiantuntijajoukko luennoimassa koulutuksesta ja opiskelusta Virossa.

Suomi-Viro-seuran 1991 alullepanema Viron, Suomen, Latvian ja Liettuan ystävyys- ja heimoseurojen tapaaminen

Tapaaminen järjestetään viimeisen kerran toukokuussa 1995 Liettuassa.

Suomen Viro-järjestöjen ja Viron inkerinsuomalaisten järjestöjen yhteistyöseminaari Tartossa

Yhteistyössä Viron inkerinsuomalaisten liiton kanssa. Pääpuhujana professori Ott Kurs.

Heimopäivät Tallinnassa
Maakunnalliset Viro-viikot

Liitto avustaa jäsenyhdistyksiään paikallisten Viro-viikkojen järjestämisessä Pirkanmaalla, Satakunnassa, Keski-Suomessa ja Turussa, jossa pidetään Viro-kuukausi. Ohjelmat sisältävät seminaareja, näyttelyitä ja erilaisia kulttuuritapahtumia.

1996
Tammikuussa avataan liiton kotisivut

VYL:n ensimmäisen kotisivun osoite on http://muhu.cs.helsinki.fi/seltsid/vyl.

VYL muuttaa maaliskuussa 1996

Tallinna-keskuksen tiloihin Yrjönkadun uimahallin taloon.

Jälleen järjestetään lukuisia tilaisuuksia Viro-seuroissa ympäri Suomea ja VYL:issä
Jälleen järjestetään lukuisia tilaisuuksia Viro-seuroissa ympäri Suomea ja VYL:issä

Tilaisuuksissa puhuvat mm. suurlähettiläs Jaak Jõerüüt, kansanedustaja Kaarina Dromberg, Viron parlamentin varapuhemies Tunne Kelam, Viron Suomen-konsuli Leemet Paulson, Suomalais-Eestiläisen kauppayhdistyksen puheenjohtaja Erkki O. Auvinen, lähetysneuvos Marina Kaljurand ja Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Rein Loik.

Kuvassa eduskunnan Viro-ystävyysryhmän ensimmäinen puheenjohtaja ja Aapis-keräyksen vetäjä Kaarina Dromberg Tallinnassa 1991. Kuva: Kulle Raigin arkisto.

22.5.1996 Viron presidentinvaalit -seminaari

Eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa eduskunnassa.

Näyttelyitä

Kesäkuussa 1996 Viron vaakunat -näyttely on kiertänyt 3 vuotta ympäri Suomea ja sen päätöstilaisuus järjestetään Helsingissä kesällä.
Elokuussa avataan Tallinna-keskuksessa Suomen-poikien vaiheista kertovaa valokuvanäyttely. Näyttelyn kuvista suurin on valokuvaaja Peeter Langovitsin. Näyttelyn avaa Suomen Sotaveteraanien Viron-yhdistyksen toiminnanjohtaja Raul Kuutma. Valokuvanäyttely kiertää myöhemmin useita vuosia eri puolilla Suomea.

Yhteistyötä inkeriläisten kotouttamiseksi

Tallinna-keskuksen Paluumuuttaja-projektin tavoitteena on aktivoida inkeriläisiä paluumuuttajia aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja poistaa ennakkoluuloja heidän ja suomalaisten väliltä. Lisäksi VYL osallistuu Lähimaakuntayhteistyö-projektiin, jonka tarkoituksena on kartoittaa virolaisten ja inkeriläisten maahanmuuttajien tilannetta ja tarjota valmiuksia sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

VYL-uutiset

Tiedotustoimintaa aletaan harjoittaa VYL-uutisten myötä. Uutisia ilmestyy kaksi numeroa vuonna 1996.

Seminaareja

Elokuussa 20.8.1996 – lehdistö- ja luentotilaisuus Viro viisi vuotta yhteistyössä Suomi-Viro-seuran ja Tallinna-keskuksen kanssa.
18.9.1996 Järjestötoiminnan mahdollisuudet kulttuuriyhteistyössä -seminaari Helsingissä.
19.9.1996 Viron ja Suomen kulttuurisuhteiden kehittäminen -seminaari Helsingissä
29.11.1996 Viron ja Suomen suhteiden hankauskohdat -seminaari Tallinna-keskuksessa Helsingissä.

Joulukuussa 1996 järjestetään Tallinnassa toista kertaa Suomen itsenäisyyspäivän juhla

Seuraavana päivänä SEKY ja VYL luovuttavat Sillanrakentaja-palkinnon Viron kansallisen kulttuurin säätiölle.

1997
Jüri Vilmsille muistolaatta Helsinkiin, Töölön sokeritehtaan entiselle tontille
Jüri Vilmsille muistolaatta Helsinkiin, Töölön sokeritehtaan entiselle tontille

Maaliskuussa 1997. VYL on mukana toimikunnassa.

VYL-aktiiveja koulutetaan aikuiskoulutuksen vetäjiksi

VYL osallistuu aktiivisesti jäsenseurojensa kanssa viron kielen ja kulttuurin kurssien järjestämiseen.

Seminaareja & esitelmiä

24.5.1997 Viisumivapausseminaari Tallinnassa ja samaan aikaan järjestetty viisumivapausristeily. Teemoina maidemme kulttuurisuhteet, turismi, kauppasuhteet, julkinen järjestyksenpito ja virolais-suomalainen ystävyystoiminta.

Muita seminaareja mm. Viro-ympäristöseminaari Ecocity 97-messuilla Wanhassa Satamassa ja Viron tie EU-jäsenyyteen -seminaari Annantalossa, Helsingissä.

VYL:n toimesta useilla paikkakunnilla käy puhumassa virolaisia esitelmöitsijöitä, joista nimekkäin on kansanedustaja ja entinen pääministeri Mart Laar.

Kielikurssi Tallinnassa yhteistyössä Helsinki-Tallinna-seuran kanssa

Viikon kurssille osallistuu 25 henkeä.

Vappuna 1997 viisumivapaus on tullut voimaan
Vappuna 1997 viisumivapaus on tullut voimaan

Kylttiä on ruuvamassa irti myös VYL:n tuleva pääsihteeri Kulle Raig.
Kuva: Kulle Raigin arkisto.

VYL:n Tallinnan toiminta jatkuu näyttelyillä

Tallinnan Helsinki-talossa avataan joulukuussa 1997 kolme kiinnostavaa valokuvanäyttelyä: Kaupunkikuvia – Linnapildid (Matti Kervisen valokuvia Helsingistä), Helsingin pommitus 1944 (Martti Helmisen kokoama näyttely), Suomalaista käyttöheraldiikkaa (Kari. K. Laurilan kokoama näyttely).

VYL osallistuu Wanhassa satamassa Tuglas-seuran Martin markkinoille
Suomen itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään Tallinnan Helsinki-talossa ja Mustapäiden kiltatalossa

VYL:n kunniapuheenjohtaja Kalervo Hovi puhuu tilaisuudessa ja siellä jaetaan Sillanrakentaja-palkinto taiteilija Priit Herodesille. Tartossa VYL:a edustaa varapuheenjohtaja Liisa Löyttyniemi, joka pitää puheen Suomen ja Viron suhteista otsikolla ”Veljekset kuin ilvekset”.

1998
Viron 80-vuotisjuhlaa vietetään eri puolilla Suomea juhlavasti

Pääjuhlassa Helsingin yliopiston juhlasalissa juhlapuheen pitää Viron parlamentin varapuhemies Tunne Kelam. Toisena puhujana on toimittaja Barbi Pilvre. Kansanjuhlassa Suomalaisella klubilla vierailee suurlähettiläs Mati Vaarman.

Seminaareja

15.-16.5.1998 Baltia 30-luvulla -seminaari. Paikalla muun muassa asiantuntijat professori Epp Lauk Tartosta, professori Algirdas Jakubcionis Vilnasta ja tohtori Vita Zelce Riiasta.
26.5. Viron Eu-jäsenyyden vaikutukset Virossa ja Suomessa -seminaari yhdessä eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa. Alustajina ulkoministerit Tarja Halonen ja Toomas-Hendrik Ilves.
17.10.1998 – Seminaari Viro-kansalaistoiminta Suomessa tänään ja huomenna SKS:n juhlasalissa osana Baltia-viikkoa.

Liiton kotisivut muuttavat osoitteeseen www.vyl.ee
VYL muuttaa Yrjönkadulta Döbelninkadun kautta Mariankadulle

VYL muuttaa yhdessä muiden Baltia-järjestöjen kanssa Baltia-keskukseen Mariankatu 8:aan. Muut Baltia-järjestöt ovat Tuglas-seura, Donelaitis-seura, Rozentals-seura, Viron Suomen-instituutti, Viron ja Latvian matkailutoimistot ja Baltia-kirjasto. Keskuksen avajaisia vietetään Baltia-viikolla lokakuussa.

Liiton jäsenseura Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ry perustetaan
Liiton jäsenseura Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ry perustetaan
26. lokakuuta 1998 perustettu Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku on pieni, mutta pippurinen, lähinnä Helsingissä toimiva yhdistys. Virkun tavoitteena on tutustuttaa jäseniään ja muitakin kiinnostuneita Viroon ja virolaiseen kulttuuriin. Lisäksi Virkku toimittaa humanitaarista apua sitä tarvitseville virolaisille.
Tutustu seuran toimintaan: www.facebook.com/VirkkuRy

Virkut ovat ahkeria Viron-matkaajia. Kuvassa vietetään vuonna 2013 Virkun 15-vuotisjuhlaa Tartossa.

Suomen itsenäisyysjuhlaa vietetään Tallinnassa Suomen-poikien kanssa

Sillanrakentaja-palkinto luovutetaan juhlassa Viron Suomen-suurlähettiläs Mati Vaarmanille.

1999
SVYL vie kukkaseppeleen Pajun taistelun muistomerkille

SVYL:n pääsihteeri Kulle Raig laskee seppeleen Pajun taistelun muistomerkille Valgan lähelle. Samanlaisia seppeleitä tuli lasketuksi myöhemmin Metsäkalmistolla jatkosodan virolaisvapaaehtoisten eli Suomen-poikien muistomerkille: yhteistyö veteraanien  kanssa oli osa SVYL:n toimintaa.

Liiton jäsenseura Kouvolan Viro-seura perustetaan

Helsingin yliopiston Kouvolan koulutus- ja kehittämiskeskus järjestää Huvitav konkurss -nimisen Viron kielen kurssin vuosina 1997-1998. Kurssille osallistuu 20 innokasta opiskelijaa ja kurssin opettajina toimivat Epp Eskelinen sekä Hilda Urb. Kurssilaiset ja heidän opettajansa järjestävät helmikuussa 1998 Viron itsenäisyysjuhlan, jonne on kutsuttu vieraiksi opettajien virolaisia ystäviä. Tästä kurssista alkaa yhdistyksen historia. Seuran perustava kokous pidetään 23.2.1999 Pohjois-Kymen musiikkiopistolla. Hallituksen puheenjohtajaksi valitaan Paul Oja.

Kouvolan Viro-seura ry:n historiikista 1999-2013 (15 vuotta sanoin ja kuvin)

Viron itsenäisyyspäivä 1999

Viron itsenäisyyspäivän juhlallisuudet sujuvat perinteiseen tapaan seppelten laskulla ja puheilla Malmilla ja Vanhan kirkon puistossa. Lisäksi Viron suurlähetystö ja VYL järjestävät Temppeliaukion kirkossa Vuodenajat-konsertin. Esiintymässä Tiit Petersonin kamarikokoonpano solistinaan Leili Tammel. VYL järjestää saman konsertin myös Malmitalossa 23.2.

Seminaareja & esitelmiä
Seminaareja & esitelmiä

13.3.1999 – seminaari Konstantin Päts 125 Helsingin yliopistolla yhteistyössä poliittisen historian laitoksen kanssa. Seminaarin jälkeen Konstantin Pätsistä kertova  Presidentti-näyttely on esillä ympäri Suomea.
2.6.1999 – seminaari Erään suhteen anatomia yhdessä eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa. Tilaisuutta emännöi kansanedustaja Kaarina Dromberg.
23.8.1999 – seminaari Molotov-Ribberntrop -sopimus ja sen seuraukset eli 60 vuotta Euroopan etupiirijaosta. Tieteiden talossa yhteistyössä Suomen historiallisen seuran kanssa. Tilaisuudessa esitetään myös Aigar Vahemetsin ja Olav Neulandin elokuva Hitler ja Stalin 1939.
29.10.1999 – teemapäivä Quo vadis Viron talous Tieteiden talossa yhteistyössä Suomen taloustieteellisen seuran kanssa.
19.11.1999 – seminaari Tasa-arvoinen vanhuus, Tallinnassa.
//
VYL:n pääsihteeri Kulle Raig vierailee useimmissa paikallisseuroissa puhujana sekä liiton ulkopuolella monissa eri tilaisuuksissa. VYL:n toimintaan kuuluu runsaasti eri esitelmiä ja alustuksia.

Kuva: Tieteiden talo oli suosittu seminaaripaikka VYL:n tilaisuuksille.

7.3.1999 – Viron parlamenttivaalien valvojaiset

Yhteistyössä Viron suurlähetystön kanssa.

Näyttelyt
Näyttelyt

Konstantin Pätsistä kertovan Presidentti-näyttelyn lisäksi nähdään Virolainen exlibris 100 -näyttely, Hannu Hautalan Viron luontokuvia esittelevä näyttely Onnen maa ja Viron ruotsalaisasutus -näyttely. Näyttelyt kiertävät mm. Joensuussa, Lohjalla ja Espoossa. Kuvassa Kulle Raig pystyttämässä Hannu Hautalan näyttelyä Lohjalla.

Kielikylpy Suomessa

Opetusministeriöltä saadun avustuksen turvin VYL toteuttaa kuudelle virolaiselle suomen kielen opettajalle kahden viikon kielikylvyn.

Kesäkuussa järjestetään Virolainen kevätjuhla yhdessä muiden Viro-järjestöjen kanssa

Ohjelmassa on Estonian Dream Big Bandin ja Dennis Rowlandin konsertti Savoy-teatterissa ja Kappelissa jatkoilla esiintyy Tõnu Aaren one-man-band.

Liiton jäsenseura Keravan Viro-seura perustetaan

Keravan Viro -seura perustetaan 20.8.1999. Kulttuurinvaihto ja sosiaalinen avustustyö ovat olleet aina toiminnalle keskeisiä. Keravan kumppanuuskaupungiksi tulee Keila ja seura edistää sen etsintää. Nyt avustuskohteena on Tapan kehitysvammaisten hoitokoti.

Lisätietoa seurasta löydät seuran Facebook-sivulta.

Baltia-viikot

Syyskuussa VYL osallistuu Baltia-viikkojen virolaisosuuden kokoamiseen ja kustannuksiin. Viikon aikana esitetään uusimpia virolaisia elokuvia.

Martin markkinat Wanhassa Satamassa

VYL:n kabinettiin Tuglas-seuran Martin markkinoille on sisustettu 1930-luvun lopun virolaiskahvila ajan hengen mukaisine tarjoilijoineen.

Suomen itsenäisyyspäivän juhla Tallinnassa

Joulukuussa 1999 vietetään jälleen Suomen itsenäisyyspäivää yhdessä Suomen-poikien kanssa Tallinnassa. Sillanrakentaja-palkinto luovutetaan Suomen-poikien mieskuorolle.

2000
9.2. Jaan Kross 80 -tapahtuma SKS:n juhlasalissa
9.2. Jaan Kross 80 -tapahtuma SKS:n juhlasalissa

Jaan Kross 80 -tapahtuma järjestetään yhteistyössä Viro-instituutin kanssa. SKS:n juhlasalissa esitelmöivät professori Toomas Liiv ja VYL:n puheenjohtaja professori Pekka Lilja.

Kuvassa: Jaan Kross ja Seppo Kuusisto.

Viron itsenäisyyspäivä 2000

Itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään perinteisin menoin. Lisäksi VYL kutsuu muhulaisen Laulusõbrad-yhtyeen esiintymään Suomalaiselle klubille.

VYL:n ansiomerkki

VYL alkaa myöntämään omaa ansiomerkkiä ja siihen kuuluvaa kunniakirjaa. Ansiomerkki myönnetään tunnustuksena pitkäaikaisesta ja arvokkaasta toiminnasta Suomen ja Viron yhteistyön edistämisessä. Viron itsenäisyyspäivän kansanjuhlassa Suomalaisella klubilla VYL jakaa ensimmäiset ansiomerkkinsä Viron suurlähettiläs Mati Vaarmanille ja VYL:n kunniapuheenjohtaja Kalervo Hoville.

Georg Ots in memoriam -ilta teatteriravintola Kahdessa Kanassa

Otsin lauluja esittää Erkki Otsmann.

VYL avustaa Rudolf-hoitokodin toimintaa

Pääsihteeri Kulle Raigin ja juuri Rudolf-hoitokodin perustaneen virolaismies Vello Sternhofin satunnainen kohtaaminen laivamatkalla Helsingistä Tallinnaan synnytti yhteistyön, jonka avulla hoivakotia tuettiin SVYL:n toimesta Suomesta käsin. Vuosina 2000-2002 Rudolf-koti oli SVYL:n eräänläinen virallinen avustuskohde, jota markkinoitiin jäsenyhdistyksille ja johon kerättiin aktiivisesti tarvikkeita Suomesta. Sittemmin Virolaisen kulttuurin ystävät Virkku ryhtyi eräänlaiseksi kummiksi Rudolf-klubille.

Näyttelyt

Toukokuussa 2000. Vapaa tahto -näyttely. Nuorten virolaisten tekstiilitaiteilijoiden töitä Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa.

Lokakuussa 2000. Yhteistyössä Viron akateemisen kirjaston, Malmin kirjaston, Tuglas-seuran ja Viro-instituutin kanssa toteutetaan Viron vanhimmat kirjat -näyttely Malmin kirjastossa. Näyttely kiertää myös Espoon pääkirjastossa ja Toijalan kaupunginkirjastossa yhteistyössä paikallisseurojen kanssa.

Taidetta tuulimyllyjen saarelta -näyttely esittelee saarenmaalaisten taiteilijoiden töitä Baltia-keskuksessa.

Virolainen kevätjuhla

27.5.2000 yhdessä muiden Viro-järjestöjen kanssa Furuvikin huvilalla.

VYL vierailee Tartossa UKK-seminaarissa

Lisäksi vieraillaan Kekkosen Viron-matkasta kertovan näyttelyn avajaisissa ja Käärikulla.

18.6.2000 Suomalais-virolainen tanssijuhla Helsingin olympiastadionilla
SVYL on mukana huomattavalla panoksella järjestämässä ja läpiviemässä tapahtumaa (vastaanotto, majoitus ja tulkkaukset).

Tutustu vuosiin 2001-2010 tästä!
Tutustu vuosiin 2011-2020 tästä!

SVYL 30 -juhlavuoden sivulle pääset tästä!