Virossa on tänäkin vuonna kulttuuripääkaupunki, kun Narva toimii suomalais-ugrilaisena kulttuuripääkaupunkina. viro.nytin kulttuuripääkaupunkitoimittaja Atte Huhtala kävi maaliskuun alussa Narvassa vuoden avajaisissa.
Atte Huhtala
Linja-auto jurnuttaa Tallinnasta idän suuntaan Harjumaan verkkaisessa aamussa. Ympärillä viilettävä maisema verhoutuu usvaan. Avarammilla tieosuuksilla sumumeren harmaanvalkea horisontti sulautuu portaattomasti lumipeitteeseen. Ajoittain vaikutelman rikkovat satunnaiset taimikot, nilkankorkuiset pellonsänget, sinne tänne risteilevät voimalinjat ja yksin tai pienissä ryppäissään nököttävät puu- ja tiilitalot. Tien päässä häämöttävä satumaa ei kuitenkaan ole Arthur-legendojen Avalon: Olen matkalla kohti Narvaa, voimakkaiden ja ristiriitaisten mielikuvien kaupunkia. Narva on traaginen. Narva on silkka muisto menneestä mahdistaan. Narva on railona aukeava raja ja turvallisuuspoliittisten kauhuskenaarioiden keskusnäyttämö. Narva on osa Suomen ja Viron yhteistä historiaa. Narva voi kenties olla tätä ja paljon muutakin, mutta tällä matkalla – ja tänä vuonna – se on ennen kaikkea suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki.
Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on vuonna 2013 suomalais-ugrilaisen nuortenorganisaatio MAFUNin ja suomalais-ugrilaista kansalaisjärjestö URALIC-keskusta johtavan Oliver Looden alulle panema hanke, jonka eetoksena on toisaalta esitellä suomalais-ugrilaisen maailman nykyistä kirjoa, toisaalta tuoda kulttuuripääkaupungeille tunnettuutta ja turismia. Suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin ei tarvitse sanan varsinaisessa merkityksessä olla kaupunki – ensimmäinen niistä oli alle tuhannen asukkaan kylä Bygy Udmurtian tasavallassa. Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki valitaan vuodeksi kerrallaan, ja tähän mennessä suomalais-ugrilaisia kulttuuripääkaupunkeja ovat Virossa olleet Setumaan Obinitsa ja Mulgimaan Abja-Paluoja. Ennen nykyistä sotaa roolissa ovat toimineet myös muun muassa Venäjän alueella sijaitsevat Karjalan Vuokkiniemi ja Baškortostanin Miškan. Toissa vuonna suomalais-ugrilainen pääkaupunki oli ensimmäisenä suomalaisena paikkakuntana Kuhmo. Suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin symbolinen tunnus on puinen lintupatsas Tsirk, joka sielukkaine siipineen liihottelee kulloisestakin pääkaupungista toiseen.
Linja-auto pysähtyy Narvan rajanylityspaikan tuntumaan. Suurin osa matkustajista vaikuttaa jatkavan matkaansa jalkaisin kohti suurta itää, mutta on kyydissä muita kulttuuripääkaupunkivieraitakin. Parin kilometrin päässä odottaa päätepysäkki, jolta on enää kukonaskel avajaispäivän sydämeen.
Eri puolilta Suomea ja Viroa saapuneet vieraat kokoontuvat Narvan bussiaseman kupeessa sijaitsevaan laatikkomaiseen rakennukseen. Haaleankeltaisen tiilirakennuksen olemuksesta ei voi erehtyä. Talon nimi, Inkerin talo, lukee etuoven yläpuolella viroksi, suomeksi ja venäjäksi, kulmalla liehuu Inkerin sinipunakeltainen ristilippu. Sisällä talossa tunnelma on tiivis. Väkeä on kokoontunut pienen tilan puitteisiin nähden runsaasti, tarjolla on teetä ja kuulumisten vaihtoa. Narvan keskuskirjastossa on meneillään suomalais-ugrilaisia raamatunkäännöksiä esittelevän näyttelyn avajaiset, täällä vieraat valmistautuvat juhlalliseen lippukulkueeseen raatihuoneelle.
Inkerin talo on samanaikaisesti kulttuuritila, käsityöliike ja kahvila, ja nyt se on saanut myös tervetulokeskuksen roolin. Talossa on järjestetty Inkerinmaan kansojen vuotuisjuhlia, ja se on jo vuosia toiminut alueellisten vähemmistökansallisuuksien edustajien kohtaamispaikkana. Inkerin taloa emännöi vatjalaistaustainen Ekaterina Kuznetsova perheineen. Kuznetsova toimii myös Narvan kulttuuripääkaupunkivuoden projektinjohtajana, joka onkin kuin hänenlaiselleen luontaiselle tapahtumajärjestäjälle luotu pesti.
Suomalais-ugrilaisten kansojen liput lähtevät liikenteeseen. Kulkue mutkittelee pitkin Narvaa, pistäytyy rantapromenadilla ja Ruotsin leijonan patsaalla ja saapuu lopulta Narvan raatihuoneelle. Toisessa maailmansodassa pahoin tuhoutuneen kaupungin historiallinen raatihuone säästyi pommituksissa osittain, mutta kärsi kuitenkin mittavia vahinkoja. Nykyisin rakennus on palautettu ansaitsemaansa loistoon. Jätämme tavaramme narikkaan ja siirrymme toisen kerroksen juhlasaliin seuraamaan vastaanottoa. Narvan kaupunginjohtaja Katri Raik puhuu Narvan keskeisestä asemasta historiallisena ja nykyisenä itämerensuomalaisena kaupunkina. Settojen keskuudestaan valitsema johtaja, ülemsootska, tuo tervehdyksen eteläisen lähisukukansamme puolesta. Sukukansojen ystävien puheenjohtaja Aleksi Palokangas demonstroi vakuuttavasti yleisitämerensuomalaista reseptiivistä monikielisyyttä pitäen puheen, jossa suomenkieliset ilmaukset on valittu taitavasti virolaisia merkitysvastineitaan mukaillen. Sukukansojen ystävien ja URALIC-keskuksen edustajat luovuttavat Tsirkin Narvan kaupunginjohtajalle, joka uskoo sen edelleen Ekaterina Kuznetsovan ja Inkerin talon huomaan.
Narvan raatihuoneen vieressä seisoo Tarton yliopiston Narvan oppilaitoksen uudehko rakennus. Tilat on toteutettu hyvällä maulla. Julkisivultaan kolossimaisen, mutta sisältä yllättävänkin ilmavan tuntuisen pytingin aula katsomoksi soveltuvine askelmineen tarjoaa oivan näyttämön juhlakonsertille. Ensimmäisenä vuorossa on paikallisen inkerinsuomalaisen teatteriperheen ohjelmanumero. Virossa asuu niin suuri joukko taiteellisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisia suomalais-ugrilaisten vähemmistöjen edustajia, että se tuppaa toisinaan yllättämään sukukansa-asioista perillä olevankin. Narvan konsertissa vuoronsa saavat niin vatjalaiset, udmurtit, mokšat, komit kuin maritkin. Konsertin loppupuolella todistetaan myös Suomesta saapuneen ryhmän taitoa, kun karjalaisten ja inkerinsuomalaisten yhteinen ryhmä Karjalaine kruuga laulaa ja tanssittaa yleisöä.
Narvan pommituksista selvisi ainoastaan kourallinen rakennuksia. Yksi niistä on Narvan virolaisten yhdistyksen hallussa ja tunnetaan tätä nykyä Narvan Eesti Majana. Ensimmäisen avajaispäivän viimeinen virallinen ohjelmaosuus sijoittuu sinne. Yhdistys ja sen tilat ovat kiinnostavia, ja tarjoilutkin tekevät kauppansa, joskin pienen särön onnistuneen oloiseen ohjelmakokonaisuuteen tekee (kukaties humoristiseksi aiottu) Narvan vähemmistökansallisuuksien ja -kielten vähäisyyttä alleviivaava puheenvuoro.
Loppuillasta päädymme narvalaiseen bistroravintolaan pienellä tutuista ja puolituntemattomista koostuvalla seurueella. Matkalla illanviettopaikkaan pysähdymme ottamaan muutaman erän narvalaissyntyisen šakkimestari Paul Keresin patsaan kanssa. Illan kuluessa käyn keskusteluja kveenien lähihistoriasta ja Soomaan haapiokulttuurista. Ihan joka päivä ei sellaiseen tarjoudu mahdollisuutta!
Avajaisten toisen päivän ohjelma on luonteeltaan hengellinen. Narvan Aleksanterin kirkossa järjestetään jumalanpalvelus, jossa evankeliumia kuullaan suomeksi, viroksi, unkariksi, mokšaksi, udmurtiksi ja mariksi. Kivinen kirkko on kylmä ja valaistukseltaan hämärä, mutta tunnelma on lämmin.
Jumalanpalveluksen jälkeen suomalaisen seurakunnan pappi johdattaa avajaisvieraat tutustumaan Aleksanterin kirkon torniin. Aleksanterin kirkolla on oma mielenkiintoinen historiansa – saamme muun muassa kuulla syyn siihen, miksi luterilaisella kirkolla on ortodoksiselta kalskahtava nimi: kirkko on näet rakennettu tsaari Aleksanteri II:n valtakauden aikana. Kierros kulkee aina ylöspäin, ja kerros kerrokselta museotila toisensa jälkeen avautuu kertomaan omaa tarinaansa Narvan, Itä-Virumaan ja Inkerin historiasta. Kielitieteilijää vavahduttaa eräässä kerroksessa vastaan tuleva muistolaatta, joka kertoo ensimmäisen viron kieliopin laatijan, Heinrich Stahlin, toimineen aikoinaan Narvan ja Inkerinmaan superintendenttinä. Kierros päättyy kellotornin huipulle. Sieltä avautuvat näkymät niin kauas kuin silmä kantaa, joskin selkeämmällä säällä maisema olisi varmasti vieläkin sävähdyttävämpi.
Narvan kulttuuripääkaupungin avajaiset sujuivat moitteettomasti, vaikka osanottajia taisi lopulta olla odotettua niukemmin. Ymmärtääkseni osasyynä siihen olivat hankaluudet rekrytoida asianmukaisen kokoista markkinointihenkilöstöä, suomalais-ugrilaisenkin kulttuuripääkaupungin organisointityö kun vaatii suuria ponnistuksia. Kannustankin lukijaa uskaltautumaan vilkaisemaan Narvaa uudesta, tai ainakin vähemmän totunnaisesta vinkkelistä. Ehkäpä Narva paljastuu suomalais-ugrilaisemmaksi kuin äkkiseltään arvaisi! Ilmassa on aistittavissa myös muistamisen mahdollisuus: kenties suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki ja sen herättämä positiivinen huomio saavat paikallisväestön pohtimaan omia, ehkä jo unohtuneita juuriaan. Vanhan Inkerinmaan ja Itä-Virumaan alueella elänee tänäkin päivänä tuhansittain niitä, joiden esivanhemmat ovat vain polven tai parin takaa inkerinsuomalaisia, vatjalaisia tai inkerikkoja.
Poimintoja Narvan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista
Kesäkuu
21.6. Inkeriläinen ja suomalais-ugrilainen käsityöpäivä: käsitöiden opetusta ja kulttuuri-ilta Inkerin talossa
24.6. Juhannus Narvassa. Työpajoja ja markkinat
28.6. Narvan kaupunkipäivät, Virun-Inkerin laulujuhla Narva-Jõesuussa
28.–30.6. Ulkovirolaisten kulttuurifestivaali ESTO
Heinäkuu
6.–11.7. Yrttiviikko. Työpajat lääkeyrttien keräämisestä ja perinteisen vatjalaisen horsmateen valmistamisesta
12.7. Perinteinen vatjalaisjuhla Pädra Iisakun kihlakunnan museossa. Suomalais-ugrilaisia ruokia ja musiikkia
Elokuu
24.–25.8. Kansainvälinen foorumi Suomalais-ugrilainen liike: katse tulevaisuuteen
30.8. Muinaistulien yö Narva-Jõesuussa ja Toilassa
Syyskuu
1.9.–31.10. Kiertävä näyttely uralilaisten kansojen pyhistä luonnonpaikoista Jõhvin pääkirjastossa
13.9. Udmurttilaisen kulttuurin päivä Inkerin talossa
Lokakuu
Muotinäyttely Väe vormid Narvan NART-taidekeskuksessa lokakuun alusta joulukuun loppuun.
16.10. Heimopäivien inkeriläisen ja suomalaisen kulttuurin jälkiä Narvassa ja Itä-Virumaalla käsittelevä konferenssi Inkeri – maa, kansa ja kulttuuri Narvan raatihuoneella
18.10. Heimopäivien konsertti kulttuurikeskus Rugodivissa
Marraskuu
22.11. Martinpäivän ja Katrinpäivän käsityötapahtumat
29.11. Inkerinmaan jouluperinteitä ja perinnekäsitöitä
Joulukuu
6.12. Nikolauksen päivä. Suomalais-ugrilaisen pääkaupungin juhlalliset päättäjäiset. Suomen 108. itsenäisyyspäivä
Lisää Narvan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia: www.narva2025.org/programm
Artikkeli ilmestyi viro.nyt-lehdessä 2-2025.
