Itsenäisen Viron 30-vuotiaat: säveltäjä Rasmus Puur

Rasmus Puur kuvassa.
Rasmus Puur. Kuva: Heigo Teder.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta sekä Viron uudelleenitsenäistymisestä että Suomen Viro-yhdistysten liiton perustamisesta. Sen kunniaksi alkaa nyt artikkelisarja, jossa ääneen pääsevät sellaiset virolaisnuoret, jotka ovat syntyneet tasan 30 vuotta sitten vapaassa Virossa, ja jotka nuoresta iästään huolimatta ovat saaneet paljon aikaan. Kuinka he näkevät Viron, mitä heille vapaus merkitsee ja millaiseksi he kuvittelevat elämän Virossa 30 vuoden kuluttua?

Teksti: Grete Ahtola. Julkaistu viro.nyt -kulttuurilehden numerossa 1/2021

Ensimmäinen haastateltava on Rasmus Puur, virolainen säveltäjä, kapellimestari ja sovittaja. Hän on opiskellut säveltämistä Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa ja kapellimestariksi Tõnu Kaljusten johdolla. Vuonna 2017 Puur oli yksi nuorten tanssi- ja laulujuhlien Mina jään tuottajista, niiden taiteellinen johtaja, säveltäjä ja kapellimestari. Samaan aikaan kansallisooppera Estonia alkoi esittää hänen debyyttioopperaansa Pilvede värvid ja Kultuurikatelkeskuksessa sai ensi esityksensä kuoroteos Kord annan end päriselt ära (ohjaaja Priit Võigemast). Myös vuoden 2019 yleislaulujuhlilla Puur oli kapellimestarin ja säveltäjän rooleissa.

Listaa Puurin töistä ja saavutuksista voisi jatkaa pidempäänkin, mutta ehkäpä hän itse saa nyt suunvuoron!

Jos kuvailisit Viroa kolmella sanalla, niin mitkä ne olisivat?

Rasmus Puur: ”Hmm… Koska en voi saavuttaa vastauksessani täydellisyyttä, niin sanon kolme, jotka ensiksi tulevat mieleen: raikas, villi ja yllättävä.”

Miksi juuri sellaiset sanat? Kerro vähän, mitä niiden takana on ja mitä ne sinulle merkitsevät?

”’Raikas’ viittaa pohjoisen ilmastoon, mutta myös sisäiseen tunnemaailmaan (karge = raikas, karkea), joka kiinnostaa minua aina enemmän kuin selkeä ulkoinen ilmaisu.

’Villi’ siinä merkityksessä, ettei (luojan kiitos!) kaikki ole vielä yhteiskunnassa järjestyksessä, mutta myös, että meillä on vielä villiä ja vapaata luontoa, ja että ihmiset ovat ajoittain niin luovia ja spontaaneita.

’Yllättävällä’ ajattelin sitä, kuinka saan jatkuvasti tietää kulttuuristamme, historiastamme, ihmisistämme ja ympäristöstämme jotain uutta, joka minua hämmästyttää. Kuinka korkeatasoista on säveltäjiemme tuotanto tai teatteri – ne ovat huipputasoa maailmassa! Se yllättää minut koko ajan, kun ottaa huomioon itsetuntemuksemme, kulttuurimme ja kansamme historian lyhyyden ja katkonaisuuden.”

Sinun sukupolvesi on kasvanut vapaassa Virossa. Mitä vapaus sinulle merkitsee?

”Että voin hengittää. Sitä kaikkein laajimassa merkityksessä. Tajuan yhä paremmin, kuinka suuri vastuu vapauteen liittyy, ja kuinka tärkeää on kunnioittaa toisten ihmisten vapautta eikä puuttua siihen. Olen yrittänyt kuvitella itseni suljettuun yhteiskuntaan, diktatuuriin. Jo tuo kuvitelma tuntuu minusta todella ahdistavalta. Vapaus on arvokas.”

Mistä pidät Virossa asumisessa? Mihin ja millaiseen paikkaan tulet takaisin, kun vaikkapa palaat jostain kauempaa?

”Viro on kotini, täällä ovat minun ihmiseni, turvallinen ympäristöni, kieleni ja kulttuurini, vapauteni. Täällä ovat kaikki perusarvoni. Jos olisin syntynyt ja kasvanut jossain muualla, pitäisin juuri siellä asumisesta. Sattui vain niin, että synnyin Viroon.

Konkreettista paikkaa minulla ei kodin lisäksi ole. Pikemminkin läheiset ihmiset ovat niitä, joita haluan pitkän matkan jälkeen nähdä. Luulen, että suurin osa matkoilta kotiin palaavista tuntevat jotain erityistä, kun lentokone laskeutuu kotikaupunkiin ja he astuvat lentokentälle. Siinä hetkessä on jotain hyvin ainutlaatuista.”

Mikä sinusta on elämässä Virossa sellaista, joka voisi muuttua paremmaksi?

”Aina voi muuttua paremmaksi! Kaikkia ongelmakohtia ei voi luetella, kuten ei voi niitäkään asioita, jotka meillä ovat hyvin. Tärkeää on tahto parantaa asioita. Mutta ilmeisesti meillä, kuten kaikissa kapitalistisissa maissa, on vaarana, että raha hämärtää hallitsijoiden terveen järjen ja hyvinvoinnista syntyvä mukavuus luo samaan aikaan hallinnon velttoutta. Nuo ovat nyt ihmiskunnan suurimpia vihollisia. Halun tulla paremmaksi ihmiseksi ja luoda parempaa maailmaa ei pitäisi kadota yhdestäkään ihmisestä yhtenäkään päivänä.”

Millaisessa Virossa luulet 30-vuotiaiden nuorten asuvan vuonna 2051?

”Luulen, että se voisi olla itseensä uskova Viro. Se tarkoittaa maata, joka on löytänyt oman ainutlaatuisuutensa ja uskaltaa olla sitä. Ollen samaan aikaan tiiviissä yhteydessä ja kanssakäymisessä muun maailman kanssa, sillä vain niin syntyy myös kulttuuri: imien itseensä mahdollisimman paljon ja suodattaen ulos itselleen tärkeän ja ominaisen. Täällä asuvat ihmiset voisivat olla vähemmän kiinnostuneita vallasta millä tahansa elämän osa-alueella, valta voisi olla väistämätön lieveilmiö tiettyjen yhteiskunnallisten roolien kohdalla. Viisaammaksi ja paremmaksi tuleminen voisi olla kaikkien ihmisten tavoite. Voisi olla enemmän nöyryyttä ja ikuisuusperspektiiviä, eli että täällä asuvat ihmiset voisivat ajatella paljon enemmän epäitsekkäällä ikuisuusskaalalla. Viron kieli, maa ja kulttuuri voisivat kukoistaa täydessä kauneudessaan ja ainutlaatuisuudessaan!”

Puhutaan vielä hiukan työstäsi, musiikista. Kuinka ylipäätään päädyit musiikin ja säveltämisen pariin ja mistä musiikillinen koulutuksesi ja harrastuksesi alkoivat?

”Äidit ja isät vievät lapsensa harrastusryhmiin, olkoonpa ne sitten urheilua, musiikkia tai taidetta. Niin kävi minullekin, että osa niistä sopi minulle, osa ei. Musiikki ja kuorolaulu olivat yhdet niistä, jotka minulle sopivat, ja joiden parissa puuhasin varhaisesta nuoruudesta aina lukion loppuun saakka. Säveltäminen tuli osaksi elämääni, kun aloin peruskoulun lopulla perustaa ystäväni kanssa orkesteria, jolle piti tehdä orkesterisovituksia. Se syntyi välttämättömästä tarpeesta eikä lainkaan suuresta kutsumuksesta. Myöhemmin siitä on tullut  jokapäiväisen elämän ohittamaton osa, jota välillä rakastan ja välillä vihaan, mutta josta koko ajan nautin.”

Tällä hetkellä johdat VHK:n (Vanalinna Hariduskolleegium) puhallinorkesteria, mutta sävellät myös aktiivisesti? Kumpi on lähempänä sydäntäsi, kapellimestarina toimiminen vai säveltäminen?

”Ne tasapainottavat toinen toistaan todella hyvin. Säveltäjänä saan olla hyvin paljon yksin, mikä sopii minulle luonnostaan. Saan kävellä, ajatella, lukea, seurata elämää sivusta jne. Nautin siitä kovasti, tiettyyn rajaan asti. Äkkiä tarvitsen taas ihmisiä ympärilleni, sitä energianvaihtoa, joka syntyy kanssakäymisessä. Tässä orkesteritoiminta on hyvänä tasapainottajana. Puhumattakaan tavoitteesta löytää yhteinen harmonia ja ihmistenvälinen toistensa ymmärtäminen sanoja vaihtamatta. Sellainen kanssakäyminen on mielettömän kiinnostavaa!”

Mikä nuorten kanssa työskennellessä inspiroi sinua eniten?

”Nuoret ovat avoimia ja valmiita seuraamaan sinua vaikka minne. Aikuinen vain raottaa sisäisen maailman oviaan ja pelkää satuttavansa itseään, minkä takia ei uskalla (eikä viitsi!) koetella omia eikä kollektiivinsa rajoja. Mutta ilman tuollaista rohkeutta ei elämässä synny mitään. Puhumattakaan taiteesta. Tuo hullunrohkeus tulla mukaan, kokeilla, laittaa koko sisimpänsä peliin, riskeerata ja ylittää omia rajojaan, laittaa koko energiansa yhteiseen energialinkoon ja tajuta taiteen kautta ikuisuus – se on vain nuorten kanssa mahdollista ja äärimmäisen tarttuvaa.”

Jos saisit valita, niin millaista musiikkia ja kenelle haluaisit säveltää?

”Haluaisin luoda kerrankin teoksen, johon olisin itse tyytyväinen. Vain sitä tavoitellessa voi puhutella myös toisia. Viihde on minusta tylsää ja katoavaista, jännittävämpää on saattaa mieliä yhteen ja puuhailla elämä-rakkaus-kuolema -skaalalla liikkuvien kysymysten parissa.”

Suomalaiset ihmettelevät usein virolaisen kuoromusiikin korkeaa tasoa ja Suomesta puuttuu lähes kokonaan kuorolauluperinne. Miksi Virossa nuoretkin haluavat laulaa kuorossa?

”Se on perinteen voimaa. Ihmiset pitävät perinteistä ja rituaaleista, ja meidän laulujuhlamme ovat tärkein perinteemme, jotain pyhää. Siksi yksi vastaus on, että halutaan pitää tuo perinne elossa ja kokea se itse yhä uudestaan. Toinen vastaus on, että ihminen on laiska ja tapoihinsa tottunut. Vanhemmat laittavat lapsen kuoroon, hän saavuttaa siellä tietyn tason, mikä tuottaa iloa.

Mutta todellinen vastaus, joka on minulle vuosien saatossa muodostunut kaikkein tyhjentävimmäksi, on se, että tuottaessamme yhdessä musiikkia – olkoon se kuorolaulua tai soittamista – tajuamme selkeimmin, suorastaan fyysisesti sen, mitä koko elämämme etsimme. Se on sointuminen toisen ihmisen kanssa yhteen, harmonia. Sitä teemme jokapäiväisessä elämässämme. Musiikissa sen vain ymmärtää niin selvästi – ryhmä ihmisiä saavuttaa hetkeksi sanoinkuvaamattoman ja vastaansanomattoman yhteisymmärryksen, sopusoinnun. Sitä edeltää aina suuri ponnistus, jota ilman ei olisi nautintoa. Mitä enemmän panostat, sitä enemmän saat takaisin. Se on luonnonlaki kaikessa, mitä teemme. Ei voi luottaa, että istut jalka toisen päällä ja odotat elämystä. Sitä ei tapahdu koskaan. Sitä täytyy edeltää ponnistelu. Ja millainen nautinto onkaan, kun suuri ponnistus käy toteen. Millainen vapautus ja onni!”

Millainen on suhteesi Suomeen ja suomalaisiin?

”Tunnen yhä suurempaa kiinnostusta ja vetoa Suomeen ja suomalaisiin! Reilu vuosi sitten opettajani ja ystäväni, kapellimestari Tõnu Kaljuste ehdotti minulle Veljo Tormikselta kesken jääneen Lalli-oopperan viimeistelyä. Se on Eino Leinon tunnettu tarina ja ooppera oli suomeksi. Aloitin suomen kielen opiskelun (kuuntelin jopa säännöllisesti Ylen selkouutisia kieltä oppiakseni!), luin materiaalit ja tein sen täyspitkän, kaksituntisen oopperan nyt koronakriisin aikaan puolessa vuodessa valmiiksi. Kokonaan suomeksi. Aloinkin pitää suomen kielestä, juuri sen soinnista! Toivotaan, että ooppera näkee joskus päivänvalon!

Olen pitänyt Suomea aina isoveljenä ja kumppanina, jota ymmärrämme muihin maailman kansoihin verrattuna parhaiten, joka tukee meitä ja jota me tuemme. Ja monessa kunnioittaen ylöspäin katsomme. Suhde on erityinen, mikä – huomatkaa – johtuu meidän samanlaisista kielistämme! Minusta kieli määrittelee paljon kulttuuria ja ihmisten maailmankatsomusta.”

Loppuun vielä, osaisitko suositella lukijoillemme jotain virolaista kulttuuritapahtumaa, jota kannattaisi seurata ja mahdollisuuksien mukaan osallistua vuonna 2021?

Koska tilanne on nyt koronan takia arvaamaton, ei tapahtumien toteutumista voi ennustaa. Siksi suosittelenkin joitain tällä hetkellä saavutettavampia taide-elämyksiä:

Musiikki: Vox Clamantis on yksi Viron omaleimaisimpia ammattilaiskokoonpanoja. Heidän sointinsa on poikkeuksellinen. Samoin 1889–1962 eläneen säveltäjän Cyrillus Kreekin sävelkieli on ainutlaatuinen. Suosittelen kuunnella Vox Clamantisin uutta ECM-levyfirman julkaisemaa albumia The Suspended Harp of Babel. Tuolla levyllä on virolainen henki!

Nykyaikaisemmasta musiikista säveltäjä Tõnu Kõrvitsin albumia Moorland elegies ja Erkki-Sven Tüürin hiukan vanhempaa hittilevyä Crystallisatio. Noilla levyillä on virolainen ajatusmaailma!

Folkmusiikista Mari Kalkunin albumia Ilmamõtsan, jonka Guardian-lehti valitsi vuoden 2018 parhaiden levyjen joukkoon. Tuolla levyllä tuoksuu Viro!

Elokuvat: Virolais-georgialainen elokuva Mandariinid (2013), jossa näyttelevät Viron huippunäyttelijät Lembit Ulfsak, Elmo Nüganen ja Raimo Trass, ja jonka lavastaja-ohjaaja on georgialainen huippu Zaza Urušadže. Elokuva sai aikanaan paljon huomiota ja palkintoja, ja on aito tarina inhimillisyydestä ja sen voimasta.

Kuvataide: Kun tulette Viroon, käykää Adamson-Ericin museossa Tallinnan Vanhassakaupungissa ja katsokaa Kaljo Põllun näyttely. Se on jotain poikkeuksellista niin Virossa kuin koko maailmassakin.

Teatteri: Seuratkaa ohjaaja Renate Keerdin tekemisiä. Hänen teatterinsa on melko sanatonta ja kaikille ymmärrettävää. Ja lisäksi hyvin vaikuttavaa, tarkkanäköistä ja nautinnollista kaikille ja kaikenikäisille ihmisille.

Kirjoittaja on Suomen Viro-yhdistysten liiton puheenjohtaja.