Tarinoita tiedesillalta: ”Mitään edullisempaa asemaa en enää voisi toivoakaan!”

Nuori Tarton yliopisto tarvitsi opettajia moniin eri aineisiin. Näin myös matematiikan dosentti Kalle Väisälä päätyi Tarttoon.

Sten-Erik Tammemäe

Vuonna 1919 toimintansa aloittaneen vironkielisen Tarton yliopiston opettajapula ei koskenut pelkästään niin sanottujen kansallisten tieteiden, esimerkiksi historian, etnologian, kieli- ja maantieteen opettajia, vaan valtaosaa tieteenaloista. Suomesta haettiin päteviä opettajia käytännössä kaikkiin tiedekuntiin. Yhdeksi ongelmakohdaksi muodostui matematiikka, jossa kahdesta professorin virasta pystyttiin kotimaisin voimin täyttämään vain toinen, sillä päteviä matemaatikoita ei yksinkertaisesti löytynyt. Toisen, puhtaasti matematiikan professuurin kohdalla katse kääntyi Suomen suuntaan, josta loppukesästä 1919 löytyikin oiva ehdokas: Helsingin yliopiston matematiikan dosentti Kalle Väisälä.

Kontiolahdelta Tarttoon

Kalle Väisälä oli syntynyt Joensuun Kontiolahdella seitsenlapsisen perheen kuopuksena. Väisälän sisarukset olivat ajassaan poikkeuksellisia, sillä kaikki kirjoittivat ylioppilaiksi ja kolmesta nuorimmasta, Vilhosta, Yrjöstä ja Kallesta, tuli professoreita: Vilho meteorologian, Yrjö tähtitieteen ja Kalle matematiikan. Kalle oli opiskellut matematiikkaa Helsingin, Göttingenin ja Tukholman yliopistoissa, valmistunut vuonna 1917 maisteriksi ja väitellyt samana vuonna tohtoriksi. Hän oli opintojensa aikana toiminut yliopistossa matematiikan assistenttina, valmistumisensa jälkeen hänet nimitettiin dosentiksi ja Suomalaisen Tiedeakatemian apujäseneksi. Tämän lisäksi hän oli työskennellyt Helsingin suomalaisen lyseon opettajana ja Teknillisen korkeakoulun lehtorina. Lahjakkaalle matemaatikolle ei kuitenkaan ollut vuoteen 1919 mennessä löytynyt kykyjenmukaista työpaikkaa tai etenemismahdollisuuksia. Oma professuuri Tartossa vaikutti tässä valossa miellyttävältä mahdollisuudelta, tämän lisäksi soveltui työ veljeskansan hyväksi saumattomasti vakaumuksellisen suomalaisuusmiehen ja reunavaltioiden (Suomi, Baltian maat ja Puola) yhteistyötä kannattaneen Väisälän aatteisiin.

Matematiikan professori Kalle Väisälä
Matematiikan professori Kalle Väisälä. Kuva: Tartu Ülikooli Raamatukogu / Herbert Normanni fotokogu

Väisälän matka Tarttoon oli kuitenkin mutkikas. Konsultoituaan tulevaa kollegaansa, maantieteen professori Johannes Gabriel Granötä Väisälä hyväksyi syyskuussa professuuritarjouksen, mutta ilmoittikin lokakuun alussa mitä ilmeisimmin, ettei kuitenkaan olisi tulossa Tarttoon. Tähän lienee vaikuttanut Väisälän opettaja, tunnettu funktioteoreetikko Ernst Lindelöf, jonka mielestä suomalaisia matemaatikkoja tarvittiin itsenäisen Suomen rakentamisessa. Myöhemmin Väisälä tarkensi, että olisi kyllä tulossa Tarttoon, mutta pystyisi aloittamaan luentonsa vasta seuraavana keväänä, sillä hänellä oli Helsingissä keskeneräisiä tutkimuksia ja kursseja. Tämän lisäksi Väisälä oli huolissaan kielikyvyistään: viroksi hän ei toistaiseksi pystynyt luennoimaan ja hänen saksansakin oli heikko. Yliopisto ei kuitenkaan pitänyt sitä ongelmana ja salli Väisälän opettaa aluksi saksaksi, Väisälä itse taas lupautui opettelemaan pikaisesti viroa.

Opettamista, tutkimustyötä, sanakirjan laatimista, esperantoa…

Väisälä aloitti työnsä Tartossa vuoden 1920 kevätlukukautena ja luennoi, kuten luvattu, viroksi, mikä aiheutti hänen suomalaisissa kollegoissaan hämmästystä. Hänen ensimmäiset kurssinsa keskittyivät korkeampaan algebraan, myöhempien kurssien yhteydessä hän perehdytti opiskelijoita muun muassa funktioteoriaan, lukuteoriaan, differentiaaliyhtälöihin ja elliptisiin funktioihin. Luentojen ohella tärkeässä roolissa olivat laskuharjoitukset, joita Väisälä järjesti joka lukukautena kahden tunnin verran viikossa. Monet Väisälän kursseista olivat hänen omien sanojensa mukaan perustavanlaatuisia, mistä johtuen ne olivat helppoja valmistella, antoivat hänelle itselleen aiheista syvällisemmän käsityksen ja jättivät tarpeeksi aikaa omalle tieteelliselle tutkimustyölle. Varsinaisen opetustyön ohella Väisälä ehti ohjata ensimmäiset kaksi vironkielistä matematiikan alan maisterintutkielmaa. Matematiikkaan liittyviä tehtäviä riitti myös yliopiston ulkopuolella. Väisälä toimitti Viron opetusministeriölle muutamia logaritmitaulukkoja, vuosina 1920–1922 hän johti matematiikan vironkielisen sanaston laatimista varten perustettua komiteaa, jonka työn tuloksena oli vuonna 1922 ilmestynyt sanakirja.

Väisälän tieteellinen työ Tartossa ei kuitenkaan edennyt hänen omien odotuksiensa ja toiveidensa mukaisesti. Yliopiston runsas kirjasto oli maailmansodan aikana evakuoitu Voronežiin ja sen palauttaminen oli yhä epävarmaa, joten tutkimuskirjallisuudesta oli huutava pula. Tämän lisäksi Väisälä arvosteli itseään laiskuudesta myöntämällä, että valtaosa hänen vapaasta ajastaan kului hänen omien sanojensa mukaan muun muassa kyläilyihin, retkeilyyn ja variksen pesien rikkomiseen. Väisälä viettikin vuoden 1920 kesän Saksassa, jossa hän täydensi itseään Berliinin ja Göttingenin yliopistoissa sekä tutustui paikalliseen matematiikan opetukseen. Tartossa hän ehti julkaista vain kaksi tutkimustyötä. Isänsä Johanneksen lailla keinotekoisista kielistä kiinnostunut Kalle pääsi Tartossa asuessaan mainostamaan intohimoaan esperantoa. Viimeisenä lukukautenaan hän järjesti yliopistossa esperanton kurssin ja luennoi kyseisestä kielestä muun muassa Tarton NMKY:n kokouksessa ja Viron ensimmäisessä esperantokonferenssissa.

Suomalaisprofessorien vilkas seuraelämä

Väisälän kirjeenvaihdosta äitinsä ja sisarustensa kanssa selviää, että hänen sosiaalinen elämänsä Tartossa oli varsin vilkas. Hän ehti vajaan kolmen vuoden aikana asua muutamassakin eri paikassa, mukaan lukien tunnetun juristin, liikemiehen ja fennofiilin Oskar Rütlin ja tämän suomalaisen puolison Wilhelminan luona. Samassa paikassa majoittui myös arkeologian professori Aarne Michaël Tallgren. Suomalaisista professoreista muodostui Tartossa oma ystäväpiiri, jonka jäsenet vierailivat keskenään toistensa luona ja jotka kaikki kutsuttiin aina erilaisiin kyläilyihin ja tapahtumiin. He muun muassa vierailivat Tarton yliopiston muiden professorien, esimerkiksi kansanrunouden professori Matthias Johann Eisenin luona, osallistuivat Tartossa perustetun virolais-suomalaisen klubin (Soome-Eesti Üliõpilasklubi, myöhemmin Akadeemiline Hõimuklubi) illanviettoihin (joissa Väisälä piti myös muutaman esitelmän), matkustivat Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä Tarton rauhaa neuvottelevan suomalaisen valtuuskunnan jäsenten kanssa virolaisilla maatiloilla ja ehtivät jopa osallistua virolaisiin häihin.

Helsingissä opiskellessaan Karjalaiseen Osakuntaan kuulunut Väisälä oli kutsuvieras monien akateemisten järjestöjen illanvietoissa, hänet jopa valittiin yhdessä Viron ja Pohjoismaiden historian professori Arno Rafael Cederbergin kanssa ylioppilaskorporaatio Sakalan seniorijäseneksi (vir. vilistlane). Väisälä seurasi mielenkiinnolla sekä Suomen että Viron rauhanneuvotteluja Neuvosto-Venäjän kanssa ja kirjoitti Suomen Tarton rauhasta sanomalehti Karjalaiseen kaksi artikkelia.

Vaikka Väisälä nauttikin Tartossa asumisesta ja työskentelemisestä kaikin puolin, oli vuoden 1922 kevätlukukausi hänen viimeisensä Tartossa. Turkuun perusteilla ollut suomalainen yliopisto tarjosi hänelle professorin virkaa, ja houkutus työskennellä kotimaassa näyttää olleen tarpeeksi vahva. Turun yliopisto valitsi Väisälän vuoden 1921 joulukuussa matematiikan professoriksi, ja tämä jätti tammikuussa 1922 eropyyntönsä Tarton yliopistoon. Työ Turussa alkoi kuitenkin vasta kesällä, joten Väisälä ehti vuoden 1922 kevätlukukauden aikana saattaa kaikki kurssinsa ja keskeneräiset työnsä Tartossa loppuun. Suomeen palaamisen jälkeen Väisälä toimi vuosina 1922–1950 Turun suomalaisen yliopiston ja vuosina 1938–1960 Teknillisen korkeakoulun professorina. Yliopistotyön ohella hän osallistui aktiivisesti korkeakoulutuksen ja matematiikan opetuksen kehittämiseen sekä oli vuodesta 1924 Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.

Lauri Kettunen on muistellut, että tarttolaisille jäi aina iloisesta ja ystävällisestä Väisälästä unohtumattomia muistoja, ja että häntä kaivattiin siellä. Vaikka Väisälän kausi Tartossa kestikin vain vajaat kolme vuotta, piti hän itse sitä yhtenä elämänsä onnellisimmista vaiheista, muistellen vielä 1960-luvulla haikein mielin virolaista opiskelijalaulua Noorus ei tule iial tagasi.

Kirjallisuutta:

Kettunen Lauri: Tieteen matkamiehen uusia elämyksiä. Murrosvuodet 1918–1924 (WSOY 1948)

Lehto Olli: Oman tien kulkijat. Veljekset Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälä (Otava 2004)

Lumiste Ülo; Tamme Enn: Eestikeelse matemaatilise kõrghariduse algaastad (toim. Palm Uno, Tartu Ülikooli ajaloo küsimusi XXIII. 70 aastat eesti ülikooli, Tartu Riiklik Ülikool 1989)

Prinits Olaf: Eestikeelse matemaatikaõpetuse ja -terminoloogia tekkeloost ja kujunemisest (toim. Meri Mart, Keel ja Kirjandus 6/1998, Perioodika 1998)

Prinits Olaf; Tamme Enn: Kalle Väisälä ja Tartu Ülikool (toim. Roots Lembit, Matemaatika ja kaasaeg XV. Abimaterjale matemaatika õpetajatele ja õppijatele, Tartu Riiklik Ülikool 1968)