Virolainen kirjailija Carolina Pihelgas kirjoitti uuteen romaaniinsa Viron nuoren sukupolven suuret teemat – ilmastonmuutoksen, maan varautumisen sotaan sekä naisten taistelun omista rajoistaan. Romaani Rajalinja ilmestyy tänä syksynä suomeksi Sammakko-kustantamolta. Kirjailija vastasi suomentaja Anniina Ljokkoin kysymyksiin.
Anniina Ljokkoi
Romaanisi Rajalinja kertoo päähenkilönsä kesästä suvun vanhalla maatilalla. Kerronnasta välittyy vaikutelma, kuin kaikki tapahtuisi tässä ja nyt. Kirjoititko romaanin todella yhden kesän aikana?
”Rajalinja on autofiktiivinen pienoisromaani, ja se valmistui saman vuoden sisällä. Aloitin kirjoittamisen keväällä ja lopetin myöhään syksyllä. Edellinen romaanini Vaadates ööd keskittyi historiaan, ja halusin nyt kirjoittaa jotain suoraan nykyajasta.”
Kertomus kuitenkin laajenee suvun maatilan kautta aiempien sukupolvien kokemuksiin aina metsäveljistä kyydityksiin. Päähenkilö Liine kokee olevansa yksi lenkki naisten pitkässä ketjussa. Onko mielestäsi Virossa kirjoitettu historiaa tarpeeksi naisten näkökulmasta?
”Minäkertoja, Liine, on kolmikymppinen ja syntynyt aikana, jolloin Viro vasta alkoi nousta köyhyydestä eikä ollut vielä ehtinyt käsitellä menneisyyttään. Käsittely jatkuu itse asiassa edelleen: miesten sankaritarinat on kirjoitettu, mutta naisten kertomuksissa ollaan vasta alussa. Siksi on tärkeää, että Rajalinjan päähenkilö on juuri nainen.”
Halusitko osaltasi paikata tuota puutetta ja kirjoittaa Viron historiaa naisen kokemana?
”Vielä kymmenisen vuotta sitten Virossa oli melko vähän proosaa kirjoittavia naisia. Tilanne on onneksi muuttunut, ja tällä hetkellä kiinnostavin osa virolaisesta proosasta on naisten kirjoittamaa. Monet runoilijatkin ovat siirtyneet proosaan, kuten minä itsekin. Yksi syy on varmasti juuri naisten kokemusten jääminen varjoon, ja tuon puutteen voivatkin korjata juuri naiset. Myös kirjallisuuskritiikki on muuttunut myönteisemmäksi. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa oli vielä paljon vähättelevää ja jopa naisvihamielistä kritiikkiä, aivan kuin proosan kirjoittaminen olisi ollut vain miesten alaa, ja naiskirjailijoita kohdeltiin säälimättömästi.”
Sinut palkittiin tänä vuonna Virossa naiskirjallisuuden palkinnolla. Termi naiskirjallisuus tuo helposti mieleen chick lit’in, jolla tarkoitetaan nuorille naisille suunnattua kevyttä viihdettä. Millaista naiskirjallisuutta saamasi palkinto edustaa?
”Tämä palkinto on aivan uusi, ja se nostaa esiin naisten kirjoittamaa kirjallisuutta sen laajimmassa merkityksessä. On suuri kunnia olla ensimmäinen palkittu. Naiset saavat edelleen vähemmän huomiota ja rahaa kuin miehet, ja sen vuoksi tällä palkinnolla on tärkeä tehtävänsä. Hassua kyllä, palkintojuhlaan osallistui lähes pelkästään naisia, niin kuin tämä olisi vain naisten juttu.”
Romaanisi tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen pieneen kylään Etelä-Virossa. Suvun maatilan naapurissa on armeijan harjoitusalue, jolta kuuluu jatkuvaa ammuskelua ja räjähtelyä, ja maatilaa uhkaa pakkolunastus. Viron mediassa on ollut esillä Võrumaalla sijaitsevan Nursipalun harjoitusalueen laajennus. Perustuuko romaanisi tositapahtumiin?
”Oma kesäpaikkani todella sijaitsee Nursipalun harjoitusalueen lähettyvillä, ja sieltä kuuluu voimakasta melua. Harjoitusalueen laajentumisprosessi on kuitenkin vielä kesken: puoli kylää on pakkolunastettu, mutta toista puolta ei vielä ole. Iso osa kylän asukkaista asuu siellä vuoden ympäri, toisin kuin minä, ja tilanne aiheuttaa paikallisille paljon epävarmuutta. On kuitenkin selvää, että nykytilanne on poliittisesti äärimmäisen epävakaa, sodan uhka on olemassa ja armeijan pitää harjoitella.”
Nursipalun harjoitusaluetta ryhdyttiin laajentamaan sen jälkeen, kun Ukrainassa alkoi täysimittainen sota. Romaanihenkilöidesi puheista henkii pelko, että sota laajenee Vironkin maaperälle, ja virolaiset kokevat jo osittain olevansa sodan osapuolia. Miten sinä koet Ukrainan sodan?
”On tietysti eri asia lukea sotauutisia kuin todella kokea sotaa, mutta siitä huolimatta sodan pelosta on tullut osa arkipäiväämme. Viro on valinnut puolensa ja tukee Ukrainaa niin paljon kuin pystyy. Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan ja eteneminen aivan Kiovan rajoille herätti meissäkin paljon kipeitä kollektiivisia muistoja. Nyt kun sota on kestänyt jo näin kauan, on pelottavaa, miten sen kärsimysten seuraamiseen tottuu. Ja miten voimattomia Euroopassa ollaan toimimaan poliittisesti yhdessä.”
Sota toimii romaanissasi myös metaforana väkivallan eri muodoille. Millaista sotaa romaanissasi käydään?
”Hyökkäyssota sai minut ajattelemaan, millaisia sotia meidän sisällämme ja ympärillämme on meneillään. Yksi teokseni motiiveista on naisen vartalo, joka yritetään vallata ja alistaa, ja tämä jatkuva valtataistelu tekee naisen vartalosta kuin sotatantereen. Sofi Oksanen on pystynyt osoittamaan, että naisten alistaminen ja raiskaaminen on käytössä oleva sotastrategia, mutta nämä valtakysymykset ovat ajankohtaisia myös rauhan aikana. Naiset ovat eri puolilla maailmaa menettäneet jo kertaalleen saavuttamansa oikeuden päättää itse omasta kehostaan. Nuoret pojat ovat toisinaan hirvittävän naisvihamielisiä. Viroakin johtavat enimmäkseen etuoikeutetussa asemassa olevat miehet, jotka olivat nuoria 1990-luvulla ja oppivat sivuuttamaan julkisen mielipiteen sekä vähemmistöt.”
Romaanisi päähenkilö Liine kokee tulleensa miesten hyväksikäyttämäksi. Hän pohtii edellisen pitkän parisuhteensa laatua, ja hänen mieleensä nousee ikäviä muistoja myös lapsuudesta. Lisäksi häntä ahdistaa ilmastonmuutos ja luontokato. Olet itse syntynyt vuonna 1986. Ovatko tässä sinun sukupolvesi suuret teemat?
”Rajalinjan tärkein tapahtumapaikka on maaseudulla, joten olisi ollut mahdotonta sivuuttaa ilmastonmuutos. Virossakin näkee entistä enemmän sääilmiöitä, jotka eivät tunnu tavallisilta, kuten pitkät hellejaksot, rankkasateet ja nyrkinkokoiset rakeet. Toinen tärkeä teema on mielenterveys, sillä kun maailma palaa ja ihmissuhteista on tullut lyhytaikaisempia, ei ole helppo löytää mielenrauhaa. Ja sitten on se järjestelmällisen väkivallan teema. Sekä naiset että miehet kärsivät väkivallasta, jota patriarkaalisen kulttuurin mallit aiheuttavat. Romaanin päähenkilö Liine havahtuu siihen, että hänet on haluttu omia eikä hänellä ole oman elämänsä ohjaksia käsissään. Tämä oivallus on ensimmäinen askel hänen uudessa elämässään.”
Liinen tunteet ja kokemukset ovat niin elämänmakuisia, että lukija alkaa väkisinkin pohtia, miten paljon hänessä on sinua itseäsi. Miten romaani syntyi; lähditkö liikkeelle tositapahtumista vai fiktiivisestä tarinasta?
”Kirjoittaminen alkaa minulla aina jostakin tunteesta, jota haluan ilmaista. Rajalinjan alussa Liine on syvässä aallonpohjassa, jopa itsetuhoinen. Hän on juuri eronnut parisuhteesta ja todella haavoittuvassa tilassa, täynnä epävarmuutta ja kipua. Minua kiinnosti se prosessi, miten hän alkaa hitaasti nousta sieltä, eikä se tietenkään ole tasaista liikettä. Luonnossa oleminen auttaa toipumaan, mutta luonnonläheinen elämä ei ole helppoa. Ja entä jos ympäristö ei tue ihmistä? Romaanin kuluessa tapahtuu kuitenkin eheytymistä, vaikkakin se todellisuudessa vie kauemmin kuin muutaman kuukauden. Olen kuullut naisten tukikeskuksen työntekijältä ohjenuoran, että väkivaltaisesta suhteesta yli pääseminen kestää yhtä monta vuotta kuin suhde kesti.”
Olet Virossa tunnettu runoilija, ja tänä vuonna ilmestyi jo kahdeksas runokokoelmasi. Miltä tuntui palata runomuotoon kahden romaanin jälkeen?
”Koen olevani runoilija, joka käyttää välillä myös proosan muotoa. Runous on kuin perusasetukseni, ja taidan rakentaa romaaninikin siltä pohjalta. Proosaa kirjoittaessani olen joutunut pois mukavuusalueeltani, ja sitä on ollut hyvä kokeilla.”
Olet kotoisin Tallinnasta, mutta asut Tartossa ja vietät kesää Võrumaalla. Mihin matkailijan kannattaa tutustua Virossa?
”Suosittelen käymään suoalueilla ja rannikoilla. Etelä-Virossa kannattaa tutustua Karulan kansallispuistoon ja Setomaahan. Kun on retkeillyt tarpeeksi, voi tulla Tarttoon nauttimaan näyttelyistä ja kulttuuritapahtumista.”
Artikkeli ilmestyi viro.nyt-lehden numerossa 3-2025.
Carolina Pihelgas esiintyy Helsingin kirjamessuilla Messukeskuksen Töölö-lavalla sunnuntaina 26.10. klo 17 yhdessä kirjailija Maimu Bergin kanssa. Heitä haastattelee Sirpa Kähkönen.
