Syyskuussa VYL osallistuu Baltia-viikkojen virolaisosuuden kokoamiseen ja kustannuksiin. Viikon aikana esitetään uusimpia virolaisia elokuvia.
Category: 1988-2000
Ohjelmassa on Estonian Dream Big Bandin ja Dennis Rowlandin konsertti Savoy-teatterissa ja Kappelissa jatkoilla esiintyy Tõnu Aaren one-man-band.
13.3.1999 – seminaari Konstantin Päts 125 Helsingin yliopistolla yhteistyössä poliittisen historian laitoksen kanssa. Seminaarin jälkeen Konstantin Pätsistä kertova Presidentti-näyttely on esillä ympäri Suomea. 2.6.1999 – seminaari Erään suhteen anatomia yhdessä eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa. Tilaisuutta emännöi kansanedustaja Kaarina Dromberg. 23.8.1999 – seminaari Molotov-Ribberntrop -sopimus ja sen seuraukset eli 60 vuotta Euroopan etupiirijaosta. Tieteiden talossa yhteistyössä […]
Viron itsenäisyyspäivän juhlallisuudet sujuvat perinteiseen tapaan seppelten laskulla ja puheilla Malmilla ja Vanhan kirkon puistossa. Lisäksi Viron suurlähetystö ja VYL järjestävät Temppeliaukion kirkossa Vuodenajat-konsertin. Esiintymässä Tiit Petersonin kamarikokoonpano solistinaan Leili Tammel. VYL järjestää saman konsertin myös Malmitalossa 23.2.
15.-16.5.1998 Baltia 30-luvulla -seminaari. Paikalla muun muassa asiantuntijat professori Epp Lauk Tartosta, professori Algirdas Jakubcionis Vilnasta ja tohtori Vita Zelce Riiasta. 26.5. Viron Eu-jäsenyyden vaikutukset Virossa ja Suomessa -seminaari yhdessä eduskunnan Viro-ystävyysryhmän kanssa. Alustajina ulkoministerit Tarja Halonen ja Toomas-Hendrik Ilves. 17.10.1998 – Seminaari Viro-kansalaistoiminta Suomessa tänään ja huomenna SKS:n juhlasalissa osana Baltia-viikkoa.
VYL muuttaa yhdessä muiden Baltia-järjestöjen kanssa Baltia-keskukseen Mariankatu 8:aan. Muut Baltia-järjestöt ovat Tuglas-seura, Donelaitis-seura, Rozentals-seura, Viron Suomen-instituutti, Viron ja Latvian matkailutoimistot ja Baltia-kirjasto. Keskuksen avajaisia vietetään Baltia-viikolla lokakuussa.
Pääjuhlassa Helsingin yliopiston juhlasalissa juhlapuheen pitää Viron parlamentin varapuhemies Tunne Kelam. Toisena puhujana on toimittaja Barbi Pilvre. Kansanjuhlassa Suomalaisella klubilla vierailee suurlähettiläs Mati Vaarman.
VYL:n kunniapuheenjohtaja Kalervo Hovi puhuu tilaisuudessa ja siellä jaetaan Sillanrakentaja-palkinto taiteilija Priit Herodesille. Tartossa VYL:a edustaa varapuheenjohtaja Liisa Löyttyniemi, joka pitää puheen Suomen ja Viron suhteista otsikolla ”Veljekset kuin ilvekset”.