Suomalaista kirjallisuutta vironnetaan ahkerasti

Millaista suomalaista kirjallisuutta Viro lukee? Vastaus on, että monipuolista ja paljon, niin ahkeria ovat kääntäjät ja kustantajat.

Agnes Tambet

Tänä vuonna on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tietojen mukaan viroksi käännetty yhteensä 31 kirjaa (virosta suomeen kolme kirjaa!). Suurimman osan käännöksistä muodostivat tietysti dekkarit ja lastenkirjat, niitä oli yhteensä 18.

Listalla on omaelämäkertoja, kuten Alvar Aallon tarina ja Esko Ahon muistelmat vuodelta 1991, mutta myös Antto Terraksen huumorilla höystetyt myymäläetsivän muistelmat. Listalta löytyy saamelaisen Niillas Holmbergin pohdintoja pohjoisen kansan elämästä ja Tommi Kinnusen vaellusromaani toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta sekä Miika Nousiaisen tarina retkestä kadonneen isän jäljillä. Mikko Rimmisen romaani kertoo yhdestä päivästä kolmen miehen elämässä Helsingin Kallion kaupunginosassa.

Tieteiskirjallisuutta edustaa valtakunnallisen tieteis- ja fantasianovellien vuoden 2020 kirjoituskilpailun voittanut Maarit Leijonin novelli Mustarastas. Listalta löytyy Minna Lindgrenin mustalla huumorilla kirjoitettu teos ikääntymisestä ja stereotyypeistä, samasta aiheesta löytyy myös Merete Mazzarellan kirja. 1800-luvun kartanoelämästä kertoo Sara Medbergin kirja Kamarineitsyt. Nykyajan tosielämän tragediasta inspiraationsa saanut Eveliina Talvitien kirja väkivallasta ja rakkaudesta kuljettaa lukijan road tripille Baltian halki.

Helios-kustantamon projektipäällikkö Triinu Lepp kommentoi kustantamonsa vironnosvalikoimaa:

“Nämä kirjat on valittu pääasiassa erinomaisen kuvituksen ja oivallisen sisällön takia. Katri Kirkkopellon kirjoja olemme jo aikaisemmin julkaisseet.”

Heikki Aalto-Alasen Armastan sinus inimest on kulttuurisesti tärkeä teos, jossa kerrotaan suomalaisten merkkihenkilöiden, Aino Marsio-Aallon ja Alvar Aallon elämästä inhimmillisesti koskettavalla tavalla. 

Esko Ahon 1991: mustade luikede aasta kertoo tuon ratkaisevan vuoden mullistavista tapahtumista silloisen Suomen pääministerin näkökulmasta”, perustelee Postimees-kustantamon kustantaja Piret Veigel kustantamonsa julkaisuvalintoja.

Hea Lugu -kustantamon toimittaja-projektipäällikkö Maire Kasemaa kertoo Martta Kaukosen ja Timo Parvelan kirjoista:

“Martta Kaukosen Liblika kannul -kirja huomioitiin, koska kyseessä on vähän toisenlainen psykologinen jännäri. Kirjalla on harvinainen päähenkilö – nuori tyttö, joka väittää olevansa sarjamurhaaja.

Timo Parvelan Ella-sarjan kirjat taas ovat sydämellisiä, hyvällä huumorilla kirjoitettuja ja kivaa lukemista niin lapsille kuin myös heidän vanhemmilleen. Juuri sen takia olemme jatkaneet tämän sarjan kustantamista.”

Myös Lauri Juursoo Elust Enesest -kustantamosta toteaa, että kirjoista julkaistaan usein koko sarja.

Vuonna 2022 suomesta viroon käännettyjä kirjoja:

KIRJAILIJAALKUTEOSKÄÄNNÖSKÄÄNTÄJÄKUSTANTAJA
Aalto-Alanen, HeikkiRakastan sinussa ihmistä : Aino ja Alvar Aallon tarinaArmastan sinus inimestMaripuu, TiinaPostimees, Tallinn
Aho, Esko1991 : mustien joutsenten vuosi1991 : Mustade luikede aastaPärnamäe, JaanPostimees, Tartu
Backman, ElinaKun kuningas kuoleeKui kuningas surebJaanits, KadriVarrak, Tallinn
Ertimo, LauraMikä on robotti?Mis on robot?Haav, EvelinAvita, Tallinn
Frantz, EvaBlå villanSinine villaOkas, KadriRahva Raamat, Tallinn
Garcia Gil, RosarioRoosa ja vihreä zombiHele ja roheline zombiJuursoo, LauriElust Enesest, Tallinn
Hautala, TiinaMuseon hassu haamuherraKentsakas kummitushärraJuursoo, LauriElust Enesest, Tallinn
Hirvonen, ElinaPrinsessa Rämäpään talvitaikaPrintsess Võrukaela talveloitsJuursoo, LauriElust Enesest, Tallinn
Holmberg, NiillasTagasiteeMathura, [pseud.]Allikaäärne, [Lelle]
Kaukonen, MarttaTerapiassaLiblika kannulLiivak, SanderHea Lugu, Tallinn
Kinnunen, TommiEi kertonut katuvansaEi öelnud, et kahetsebKaus, JanVarrak, Tallinn
Kirkkopelto, KatriMolli ja salaperäinen SuttuMolli ja salapärane PusaAimla-Laid, TriinHelios, Tallinn
Laurent, Lina ja Hurme, MaijaPlats på jordenSalajane aedSooneste, AllarÜhinenud Ajakirjad, Tallinn
Lehtinen, SilvaKauneimmat kukkammeMis õis?Juursoo, LauriElust Enesest, Tallinn
Lehtinen, SilvaKimalaiskuoriainen löytää vastauksenKaruspõrnikas otsib vastustJuursoo, LauriElust Enesest, Tallinn
Leijon, MaaritAlkuteokset ilmestyneet: verkkolehti Usva ja Science Fiction -lehti Portti.Musträstas : ulmekogumikNikkarev, ArviSkarabeus, Saue
Lindgren, MinnaVihainen leskiRaevukas leskTarum, ÜllePegasus, Tallinn
Lotila, SamiTallinnan terminaattori : Olev Annuksen tarinaTallinna TerminaatorVälek OÜInterneed, Tallinn
Mazzarella, MereteResa med rabatt : om konsten att vara pensionärSoodushinnaga sõitHaasma, Kadi-RiinVarrak, Tallinn
Medberg, SaraKamarineitsytKammerneitsiPääsuke, PiretVarrak, Tallinn
Nousiainen, MiikaJuurihoitoJuureraviAimla-Laid, TriinEesti Raamat, Tallinn
Parvela, TimoElla ja kaverit vihdoin kolmannellaElla ja sõbrad lõpuks kolmandasHaasma, Kadi-RiinHea Lugu, Tallinn
Rimminen, MikkoPussikaljaromaaniÕlleromaanMõisnik, MihkelEKSA, Tallinn
Sandström, TuukkaPienen pieni ilves ja iso karhuTibatilluke ilves ja suur karuJuursoo, LauriElust Enesest, Tallinn
Savolainen, SallaAsfalttia!Asfalt!Salumets, LeaHelios, Tallinn
Seeck, MaxPahan verkkoKurjuse võrgusAimla-Laid, TriinPegasus, Tallinn
Sinikoski, Ari-PekkaKuun valossaKuuvalgusOidekivi, DeaRahva Raamat, Tallinn
Talvitie, EveliinaKävin vaan uimassa, siskoKäisin vaid ujumas, õdeVaht, ElleSinisukk, Tallinn
Terras, AnttoStockmann YardStockmann YardMärt KrellTänapäev, Tallinn
Tolonen, TuutikkiMörköreittiKollitunnelLeek, AveTiritamm, Tallinn
Tuomainen, AnttiHirvikaavaPõdravalemMõisnik, MihkelVarrak, Tallinn

Lähde: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käännöstietokanta dbgw.finlit.fi/kaannokset/index.php