Tunnustetun tiedetoimittajan löytöretki Viron luontoon ja sukellus maan historiaan ja kulttuuriin

Kari Valovirta

Indrek Rohtmets:
Viron luonto tutuksi
AtlasArt 2020, 223 s.
Suom. Aura Koivisto

Alkuteos kuuluu Varrak-kustantamon vuonna 2010 aloittamaan 101 Eesti -sarjaan. Siinä oman alansa asiantuntijat esittelevät suppein katsauksin 101 Viron asiaa, tapahtumaa tai ilmiötä.
Kirja ei pyri siis olemaan varsinainen retkiopas eikä luontotyyppejä ja niiden kasvi- ja eläinlajeja systemaattisesti käsittelevä teos. Lyhyissä, kuvineen aukean mittaisissa kuvauksissa tulevat keskeiset asiat ja teemat tästä huolimatta hyvin selvitetyiksi. Pääpaino on niissä kohteissa, jotka ovat tekijälle merkityksellisiä tai joissa on erityisen suuria luontoarvoja. Näistä tekijä kertoo usein henkilökohtaisin muisteluksin.

Monet suomalaisille tuntemattomat kohteet

Teos vie kierrokselle ympäri Viron. Esiteltyjä kohteita on laajoista rannikkoalueista, metsistä ja soista lähteisiin, siirtolohkareisiin ja yksittäiseen tammeen saakka. Tiedeväkeä ja aktiivisia luontoharrastajia lukuun ottamatta useat niistä ovat tuntemattomia suomalaisille Viron reissaajille. Tutuimmasta päästä lienevät Saarenmaan Kaalin kraatterit ja Panga eli Mustjalan törmä sekä Koillis-Viron Ontikan törmä ja Valasten putous.

Kohteiden kuvausta taustoittavat esittelyt Viron kiviperustasta ja maan kohoamisilmiöstä. Vaikka tehostuva maankäyttö on myös Virossa laittanut luonnon yhä ahtaammalle, se on edelleen hyvin runsas niin yksilömääriltään kuin lajeiltaan. Meikäläistä kulkijaa kiinnostavat ja ihastuttavat erityisesti suomalaisista luontotyypeistä poikkeavat kohteet. Tällaisia ovat esimerkiksi kalkkipohjaiset alvarit, ennallistetut lehtoniityt, jokivarsien kivipaljastumat ja hohkaisten karstimaiden katoavat vedet. Mikäli syventyy aiheisiin enemmälti, niin taatusti puoleensavetäviä ovat graptoliittifossiilit, haisukonna ja kartiokalkkikämmekkä.

Ei pelkkä luontokirja

Kirja ei pitäydy ainoastaan luontoon. Kohteisiin sisältyy aimo annos Viron historian tärkeitä tapahtumia, kulttuuria ja merkkihenkilöitä. Niiden kuvauksissa annetaan puheenvuoro lukuisille maan tieteessä tai taiteessa ansioituneille. Luonto on myös ehtymätön kansantarinoiden, legendojen ja uskomusten lähde. Niinpä kohteisiin liittyy jälkiä Kalevin pojan sankaritöistä, maan ja veden taruolentoja, paholaisten tekosia ja outoja sattumuksia.

Esittelykierroksen päätteeksi Indrek Rohtmets palaa kotipihalleen. Hän korostaa oman pihan merkitystä jokaiselle. Tutustuminen siellä eläviin kasveihin ja eläimiin lisää kiinnostusta luontoon, joka tulee läheiseksi. Silloin ymmärtää paremmin luonnon arvon ja sen suojelun merkityksen.

Suomalaisen laitoksen kustantaja on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä muokatessaan teoksen lukijan käyttöön. Kuvitus on runsas ja kohteista on esitetty koordinaatit. Erityiskiitoksen ansaitsevat Viron luontoa hyvin tuntevat, suomennoksen tehnyt kirjailija ja toimittaja Aura Koivisto ja sen tarkistanut biologi ja tietokirjailija Juha Valste. Omissa saatesanoissaan Aura Koivisto kertoo Viron luonnon erityispiirteistä ja liittää niiden oheen retkeilykäytön kannalta oleellisia nettisivuja. Hänen tekstiin lisäämänsä runsaat selitykset ja huomautukset ovat hyödyllisiä ja tarpeen niille, joille asiat eivät ole tuttuja.

Kirja tuottaa mainioita yllykkeitä lähteä Viroon niin siellä ennen käyneille kuin vasta sinne aikoville. Koronapandemian johdosta se ei ole tätä kirjoitettaessa oikein mahdollista, mutta paremmat ajat tulevat vielä. Niitä odotellessa voi palata Virossa aikaisemmin koettuun ja Viron luonto tutuksi -teoksen avulla virittäytyä uusien retkien suunnitteluun.

Viron luonto tutuksi -kirjaa voi ostaa SVYL-Verkkopuodista hintaan 30 € + postimaksu. Tutustu Viron luonto tutuksi -kirjaan tästä!

Artikkelikuva: Visit Estonia / Arne Ader.