Viro-yhdistysten liiton perustamissopimus allekirjoitetaan Helsingissä. Liiton perustajajäsenet ovat Suomi-Viro-seura, Tampere-Tartto-seura ja Porin seudun Suomi-Viro-seura. Perustamissopimuksen allekirjoittivat Olev Künnap, Petri Juuti ja Veikko Aalo.
Category: 1988-2000
Kirje alkaa seuraavanlaisesti: ”Viime päivien traagiset tapahtumat Baltian maissa ovat sykähdyttäneet koko Suomen kansaa. Tällä hetkellä veljiemme virolaisten sekä lähinaapureittemme latvialaisten ja liettualaisten yllä leijuvat synkät pilvet. Baltian kansojen kohtalo on jälleen kerran vaakalaudalla”.
Seurat lähettävät edustajansa kokoontumiseen. Työryhmä Tapio Mäkeläinen, Timo Hanhivaara ja Jari P. Havia perustetaan selvittämään tulevan yhteistyön käytäntöjä. Kesällä ja syksyllä 1990 keskustelut Viro-seurojen organisoitumisesta jatkuvat.
Paikalla on edellisten tahojen lisäksi myös mm. Baltian kansarintamien tuki. Työryhmän ehdotus neuvottelukunnan perustamisesta hyväksytään yhteistyön muodoksi.
Eva Lillen varamiehenä paikalla on Tapio Mäkeläinen. Kokoontumisen jälkeen työryhmä suosittelee yksimielisesti yhteisen neuvottelukunnan perustamista Viro-asioiden yhteistä ajamista varten.
Kokouksen johtajana toimii Seppo Zetterberg, sihteerinä Jari P. Havia. Paikalla on edustettuna kymmenen eri tahoa: Friedebert Tuglas -seura, Lapuan Suomi-Viro -seura, Porin seudun Suomi-Viro-seura, Seinäjoen Suomi-Viro-seura, SN-seuran Eesti-jaosto, Suomalaisuuden liitto, Suomi-Viro-seura, Tampere-Tartto-seura, Viro-keräys ja Viron muinaismuistoyhdistyksen tuki. Lisäksi paikalla on Viron radion toimittaja Andres Jõesaar. Kokous asettaa työryhmän pohtimaan ”Viro-työtä tekevien yhdistysten tulevia yhteistyömahdollisuuksia”. […]
Seuran perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja on Ilkka Valtakari. Seuran syyskokouksessa 21.11. Helsingissä Tapiolan tiloissa Autotalossa tuodaan ensimmäisen kerran esiin ajatus Viro-seurojen liitosta. Kokouksessa Suomalaisuuden liiton pääsihteeri Jari P. Havia arvioi, ”että v. 1989 aikana syntyy Suomi-Viro-seuroja sellainen määrä, että on tarve muodostaa Suomi-Viro-seurojen liitto”. Maaliskuussa 1989 ensimmäisessä vuosikokouksessa Uudella ylioppilastalossa hyväksytään kunnianhimoinen tavoiteohjelma: viron […]
Viro-keräys julkistetaan SKS:n juhlasalissa ja paikalla ovat Virosta kirjailijat Jaan Kaplinski ja Lennart Meri. Keräyksen järjestäjinä toimivat Suomalaisuuden liitto, Friedebert Tuglas -seura ja Svenska Finland Folkting. Keräystoimikunnan ensimmäisenä puheenjohtajana on dosentti Seppo Zetterberg. Keräyksen myötä tulee monia yhteydenottoja Viro-asioiden tiimoilta ja luodaan uusia kontakteja yksityisiin suomalaisiin. Uusia Viro-seuroja syntyy, esimerkiksi Porin seudun Suomi-Viro-seura.
Marraskuussa 1988 Viron kirjailijaliiton varapuheenjohtaja Jaak Jõerüüt ja kansainvälisten asioiden sihteeri Ülo Tuulik tapaavat Suomalaisuuden liiton toimistolla puheenjohtaja Erkki Pihkalan ja pääsihteeri Jari P. Havian. Virolaiset vieraat esittävät toivomuksen rahakeräyksestä virolaisen kulttuurin tukemiseksi. Suomalaisuuden liitto hakee Uudenmaan lääninhallitukselta rahankeräyslupaa joulukuussa.